Richardin puvun tekemisen sietämätön vaikeus

On aika kirjoittaa merkintä, jonka julkisesti kirjoittamista olen pohtinut suuntaan ja toiseen viime päivinä. Mutta vatvottuani näitä asioita sen pari päivää tiedän, että tämä on tehokkain tapa saada niiltä rauha, ja tuleepahan samalla selitettyä julkisesti, miksei se rakkaan Richardini puku vain ota valmistuakseen. Richardin puku ei siis valmistunut Traconiin, vaikka sen olisi ehdottomasti pitänyt. Richardin puku ei valmistu tälläkään viikolla kuvausmiittiä varten, vaikka sen olisi ehdottomasti pitänyt.

Jos itsensä tutkiminen ja päänsisäisten elämäntapaongelmien pohtiminen ei kiinnosta, kannattaa tämä jättää suosiolla lukematta. Tekstimuurin helpottamiseksi heitin sekaan vähän Richardeja.

-----

Kun puku ei tule valmiiksi ajoissa tai lopputulos kärsii liian kovasta kiireestä, syytän aina reippaalla kädellä itseäni. Näin käy siis lähes aina, koska pahana tapanani on aloittaa asioiden tekeminen vasta, kun deadline kolkuttelee jo oven takana. Olen huono ihminen, laiska, aikaansaamaton, kaikki on minun syytäni. Onhan tämä tottakin – minä olen vastuussa pukujeni valmistumisesta, eikä niiden kesken jääminen tai vasemmalla kädellä tekeminen ole muiden syytä. Joka kerta päätän, että ensi kerralla aloitan ajoissa, teen paremmin, opin tästä kerrasta ja kaikki tulee menemään hyvin. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Vaikka kuinka tiedostan joka päivä, että minun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni, mikään ei muutu.

"Destiny calls! Do you dare witness its aurora?"

Lauantaina sitten menetin hermoni aivan totaalisesti, kun Richardin takin hihojen kiinnityksen kanssa tuli tappelu enkä saanut niitä asettumaan kunnolla useammankaan yrityksen jälkeen. Kiirekin olisi ollut, että saisin puvun valmiiksi ensi viikonlopuksi. Todettuani, ettei se puku tule vieläkään ajoissa valmiiksi, vajosin lattialle itkemään enkä tiennyt, miten kehtaan edes näyttäytyä kuvausmiitissä tämän jälkeen. En petä epäonnistumisellani pelkästään itseni, vaan myös ystäväni. Ei näin voi käydä taas. Ei ole uusi ongelma, että pukujen kanssa menee viime tippaan, mutta Richardin kohdalla ongelma on erilainen ja tuntuu erityisen pahalta. Eilen en astunut jalallanikaan cosplay-huoneeseeni, koska ajatuskin hihojen katsomisesta aiheutti päänsärkyä. En itse asiassa tänäänkään.

Maatessani lattialla lauantaina aloin kuitenkin ajatella asiaa pelkkiin itsesyytöksiin vajoamisen sijaan. Jossain täytyy olla vikaa, kun tämä projekti ei vaan tunnu valmistuvan. Vaikka olenkin laiska viivyttelijä, niin ei tämän nyt näin vaikeaa pitäisi olla. Jos pystyn suorittamaan yliopistossa itsenäisiä kursseja ilman, että myöhästyn tehtävien palautuksessa, niin kyllä minulta jonkin sortin itsekuri täytyy löytyä. Toki opiskeluhommissa vastuuntunto on suuremmassa osassa, koska se lienee tärkeämpää tulevaisuuteni kannalta, mutta ei se vastuuntunto loista poissaolollaan cosplayssakaan.

Mahdollisesti seuraava Richard-projektini, kunhan ensimmäinenkin valmistuu.

Pohtiessani päädyin kahteen asiaan, jotka eivät sinänsä ole uutta tietoa, mutta jotka vaikuttivat huomionarvoisilta. Ensinnäkin itse hahmo vaikuttaa: tiesin alusta alkaen, että Richardin puvun tekeminen olisi vaikeaa, koska hahmo on suorastaan pakkomielteeni ja olen täten hyvin tarkka kaikesta hahmoon liittyvästä. Lähes mikään ei kelpaa minulle. Ei kovin hyvä yhdistelmä kiireen tai mahdollisen taitovajeen iskiessä. Tätä pukua on vaikea tehdä, koska kaikkea tulee pohdittua niin kamalasti ja tämä saa puvun tekemisen vaikuttamaan paljon vaikeammalta, kuin mitä se ehkä oikeasti on. Päätin jo ajat sitten, että tätä pukua en tee kiireellä, vaan hylkään ennemmin deadlinet. Vaikka puku onkin osa ryhmää, teen sitä ennen kaikkea itseni vuoksi – olisin tehnyt sen ilman ryhmääkin. En yritä sanoa, ettei ryhmä merkitsisi mitään – ryhmästä jääminen kerta toisensa jälkeen tässä pahinta on. Tuskin minua muuten erityisemmin kirpaisisi siirtää puvun tekemistä. En edes enää tiedä, millä sanoilla pyytäisin puvun keskeneräisyyttä anteeksi, kun tilanne on venynyt jo näin pitkälle. Tulee myös sellainen olo, että kyllähän muutkin ihmiset saa pukujaan valmiiksi nopeasti, ja moni saisi varmasti tämän puvun valmiiksi huomattavasti minua nopeammin. Mutta tätä pohtiessani päädyin myös kysymään, onko sillä väliä. Onko sillä väliä, vaikka jokainen cospaaja maailmassa minua lukuun ottamatta saisi tämän puvun viikossa valmiiksi? Tämä on kuitenkin minun pukuni, eikä cosplay muistaakseni ole kilpailu siitä, kuka saa tehtyä pukunsa nopeimmiten. Kyllä minäkin saan tehtyä pukuja nopeammin kiireessä, mutta kuten jo totesin, tämän puvun kanssa se ei vaan toimi kohdallani.

Paras skitti, 5/5. :D

Toinen vaikuttava tekijä lienee yliajattelu. Ei pelkästään puvun tekemisessä, vaan koko elämässäni. Voisi kuvitella, että olen aina hyvin levännyt, koska vietän suuriakin osia viikoistani tekemättä erityisemmin mitään. Minulla on hyvin vähän viikkotunteja yliopistolla, koska suurin osa tämän syksyn kursseistani on kirjapaketteja ja verkkokursseja. Mutta vaikka ”rentoutuisin” kuinka, minusta ei tunnu siltä, että minulla olisi vapaa-aikaa. Ajattelen aina. Ajattelen sitä pitkää listaa tehtävistä asioista, joka minua odottaa. Ajattelen ja ajattelen ja ajatteleminen johtaa stressiin ja lamaantumiseen, enkä tällöin saa yhtään mitään tehtyä. ”Lepään”, mutta turhan stressaamisen vuoksi se ei muuta mitään. Voi toki olla, että kuvittelen koko ongelman – ehkä olenkin vain kamalan aikaansaamaton ihminen ja yritän valehdella itselleni. Mutta koska peiliin vihaisesti mulkoilu ei tunnu muuttavan mitään, päätin kokeilla edes niinkin yksinkertaista asiaa kuin jonkinlaista päivärytmiä. Yleensä katselen verkkoluentoja ja luen kirjoja mihin aikaan tahansa. Mutta tänään aloittaessani uuden verkkokurssin totesin, että pistetäänpäs raja – päivässä tulee opiskella määrän X verran, mutta ennen kello neljää. En tiedä, muuttaako se mitään tai vaivaudunko pitämään kyseistä rytmiä yllä viikkoa kauempaa, mutta parempi kokeilla kuin jättää kokeilematta. Alkaa itseäkin rassata hokea joka conin jälkeen ”ensi kerralla sitten paremmin” ilman, että mikään muuttuu. On korkea aika edes yrittää jotain muuta. Jos saisin paremmalla aikataulutuksella mahdollisen opiskelustressin suunnilleen kuriin, voisi se auttaa cosplaynkin puolella. Ehkä en tuntisi itseäni niin väsyneeksi joka päivä tai menisi niin helposti lahnaamaan sänkyyn, näin vain pahentaen tilannetta.

Tl;dr: Olen pahoillani, etten saanut pukuani ajoissa valmiiksi ryhmäilyyn. ;_; Se valmistuu vielä, mutta se vaatii hermojeni kasaamista.

P.S. Kyllä minä vielä kirjoitan AnimagiCista ja Traconista.

Kuvauksellinen Kotka

Ennen itse päivän aiheeseen siirtymistä pari sanaa tämän kesän ulkomaanmatkoistani! Siispä: Japanin-matkastani voitte halutessanne lukea englanniksi täältä. En ajatellut kirjoittaa aiheesta erikseen tähän blogiin, mutta mahdollisia kysymyksiä saa toki esittää täälläkin. AnimagiCista sen sijaan aion kirjoittaa tänne, mutta merkintä venähtänee Traconin jälkeiselle ajalle, koska kuulemma pitäis joku pukukin tehdä valmiiksi seuraavan parin viikon aikana. ("Teen tän puvun valmiiksi hyvissä ajoin", niinpä niin.)

Mutta siis, asiaan! Suuntasimme viime viikonloppuna Kotkaan kuvailemaan tulevan Tales of Graces -ryhmämme kanssa (miinus Vorona hevoshuolien takia). Tarkoituksenahan oli kuvata juurikin tuota Gracesia, mutta kävipä niin, että vain yksi Graces-puku oli (melkein) valmis, joten me muut siirryimme suunnitelmaan B ja otimme tai emme ottaneet mukaan haluamiamme pukuja. Omasta kaapistani mukaan lähtivät Vincent Nightray sekä Daikenja. Heitetäänpä siis tämän pidemmittä puheitta kehiin niitä kuvia.

Pandora Hearts -kuvat ovat Juuston käsialaa.

Gilbert Nightray: Aselea

Dormouse iskee jälleen!

Caucus Race 2 -fiilistelyä. Värillinen versio täällä.

Kyou Kara Maou! -kuvat Minnan ottamia.
Shinou: Juusto

 

Loppukevennykseksi vähän vähemmän suunniteltu kuva:

WHIIIIII

Desucon

Jälleen on yksi Desucon takana! Conia edeltävät päivät kuluivat pitkälti pöytiä heitellessä, vaikka vielä viikkoa ennen fiilikset olivat korkealla. Syyt tähän löytyivät lähinnä puvusta ja siitä, että sen tekeminen vähän venähti kuten aina. Tällä kertaa ei kuitenkaan jäädä sen suuremmin ihmettelemään turhautuneisuuteni saloja, vaan katsastetaan itse tapahtuma.

Perjantai ei alkanut valmistautumisen osalta parhaalla tavalla, kun en meikkiderppailujeni takia saanut piilareitani silmiin. (Tällä kertaa olin jopa testannut ne etukäteen, joten tiesin, että ne toimivat silmissäni.) Tästä kettuuntuneena lähdin hihojani mulkoillen coniin valittelemaan kuumuutta koska puku ja naamapalmuilemaan, kun unohdin vaihteeksi silmälasini päähän joihinkin kuviin. Mokomia on vaikea itse huomata, kun niitä on tottunut käyttämään päivittäin. Minulle saa siis huomauttaa, jos naamaani yrittää kuvissa koristaa ylimääräinen linssipari.

Vähän vähemmän positiivisesta alusta huolimatta päivästä kokonaisuutena ei toki jäänyt negativiinen mielikuva! Avajaiset olivat hauskat kuten aina ja jäimme niiden jälkeen saliin Aselean kanssa odottelemaan Sugiyaman ohjelmaa. Sugiyama ei ole itselleni turhan tuttu ääninäyttelijä, sillä en ole katsonut esimerkiksi Narutoa ja Bleachiä, mutta ääninäyttelijöitä on kiva kuunnella ja Tony on paras. Paitsi että Tonysta ei kuultu sanaakaan ohjelman aikana, olen pettymys. ;_; Toki ymmärrän, ettei kyseessä ole se tunnetuin Sugiyaman hahmo, mutta olisin ylipäänsä kuullut mieluusti enemmän repliikkejä ja vähemmän samoja kysymyksiä eri hahmojen kohdalla. (Itken verta, jos Suomeen sattuu joskus tulemaan tiettyjä Tales-ääninäyttelijötä emmekä saa kuulla näiden legendaarisia huutoja, koska ne eivät ole Suomessa tunnettuja. Parhaat huudot on parhaita.)

Yhdeksän pintaan tuli kiire kipittää Toward the Terra -luennolle, kun allekirjoittanut muisti ohjelman alkavan puoli kymmeneltä ja heräsi todellisuuteen vasta Aselean huomautettua kellonajasta. Oma Terra-tietämykseni rajoittuu lähinnä animen katsomiseen ja tietoon mangan ja elokuvan olemassaolosta, joten ihan mielenkiintoista settiä oli! Ehkä vielä joskus saan aikaiseksi katsastaa mangan ja elokuvan, ja sillä välin te voittekin kaikki katsoa sen animen. Ansaitsee ehdottomasti enemmän huomiota kuin mitä sillä Suomessa vaikuttaa olevan. Ehkä on käynyt Desun jälkeen vaihteeksi mielessä Soldier Bluen cospaaminen esim. seuraavassa Frostbitessa...

Paras konteksti on ei kontekstia.

Lauantai alkoi vähän paremmissa merkeissä, kun piilarit menivät kiltisti silmiini eikä pukuakaan jaksanut enää tuijotella niin vihaisesti. Otin myös perjantaista opikseni ja yritin aina ohjelmien ulkopuolella pitää silmälasit kassissa, vaikka se tekeekin huomattavaa hallaa pukujen bongailulle.

Pari ekaa kuvaa Juuston ottamia.

Lauantain alkupuoli meni pitkälti kuvaillessa ja hengaillessa. Tämän jälkeen seurasi päivän kohokohta eli EuroCosplay-karsinnat. Viime vuonna en viitsinyt edes yrittää mahtua istumaan Cainin puvun kanssa ja sitä edeltävänä vänkäröin, mutta nyt pääsin vihdoin katsomaan karsintoja paikan päällä. Olihan se aika muikeaa katseltavaa, ja Elina on paras juontaja kuten ennenkin. Onnea Ilonalle voitosta, ansaitsit sen! Itseänikin puri vaihteeksi karsintojen aikana EuroCosplay-/WCS-kärpänen, mutta sillä ei taida olla asiaa tänne ainakaan pariin vuoteen, koska toivon saavani opiskelijavaihtopaikan ensi vuoden syksylle. Mutta vielä joskus! Ideanpoikasia kyllä löytyy, ja ehkä niiden mahdolliseen toteuttamiseen mennessä myös skillzini ovat parantuneet.

Jos jotakuta muuten hämmensi Gilbertin hattu päässään tepasteleva Vincent, niin tälle oli ihan syykin. Sattuipa niin, ettei kyseinen hattu mahtunut kunnolla Aselean päähän peruukin kanssa, mutta omaan pollaani se sopi ja siinähän se kätevästi kulki mukana. Lopulta se korvasi silmälasini siinä mielessä, etten muistanut aina ottaa sitä itse pois kuviin... Hatusta tuli muutenkin aika suosittu, tulee vielä tappelu Minnan kanssa kun nähdään hattua seuraavan kerran. :-D (Mun veljen hattu, ei sun. :<<<)

Paras hattu, 5/5!

Sunnuntai alkoi suhteellisen rennosti, koska olin päättänyt lähteä coniin ilman pukua. Tämä  pitkälti siksi, ettei minua huvittanut lähteä pitämään Trinity Blood -luentoa jonkun toisen sarjan puvussa eikä Cainin puvun ottaminen mukaan kamalasti innostanut. Eipä tarvinnut ainakaan turhia valitella kuumuudesta ja ajaminenkin sujui helpommin!

Luento meni ihan mukavasti, mutta jäi yllättävän lyhyeksi. Emme oikein itsekään tiedä, mitä tapahtui, sillä harjoitellessa se kesti huomattavasti kauemmin. Mutta eipä sille enää mitään voi, täytyy olla tämän kanssa tarkempi jos tulee vielä aiheelliseksi pitää ohjelmaa. Ei mulla ohjelmaideoita pitänyt tähän hätään olla, mutta ehkä tuli viikonlopun jälkeen Pandora Heartsista jotain mieleen... Katsotaan, katsotaan! Kiitos kaikille, jotka tulivat kuuntelemaan tämänkertaista luentoamme.

Ohjelman katsominen jäi sunnuntaina päättäjäisiin. Ilonan luento olisi kiinnostanut, mutta halusimme lähteä porukalla Raxiin, joten päätimme jättää luennot väliin. Päättäjäisten odottelu meni lähinnä "eeeeei, con loppuu kohta!"-fiiliksissä, ja pitihän sitä lopulta lähteä ajamaan kotiin pitkin hampain.

Vincentin fiilikset lauantai-iltana. Kuvan nappasi Minna.

Nyt pitäisi kääntää katse Richardiin, jos meinaan edes kuvitella saavani kyseisen puvun käyttövalmiiksi AnimagiCiin. Saapa nähdä, miten tässä käy, mutta toistaiseksi toivotaan parasta!

Vähän pukuja, vähän enemmän stressiä

Vuosi 2012 on tähän asti kulunut melko perinteisesti cosplayn suhteen. Desucon Frostbiten jälkeen piti aloittaa kesän pukuja. Yhtäkkiä olikin jo toukokuu eikä oikein mitään ollut tapahtunut. Nyt kankaat ovat onneksi hiljalleen alkaneet löytää tiensä ompelukoneen luo, toivon mukaan kehitys jatkuu!

Kuten merkinnän otsikkokin paljastaa, en ole suunnitellut tälle vuodelle montaa pukua – vain kahta Daikenjan lisäksi. Aluksi joukkoon kuului vielä yksi puku (Soren, Fire Emblem: Path of Radiance), mutta sen tuuppasin pidemmälle kalenterissa koska voin. Traconin jälkeen saatan aloittaa sen tai jotain muuta tai laiskotella.

Gilbert & Vincent Nightray (Pandora Hearts)

Pandora Hearts on varsinkin mangan viimeaikaisten tapahtumien valossa ehkä yksi parhaita sarjoja ikinä, joten on aikakin nostaa Vincentin kankaat pöydälle! Vincen olisi tarkoitus valmistua Desuconin perjantaiksi ja lauantaiksi, kuin myös Aselean nii-sanin Gilbertin. Olen kovasti tyytyväinen saadessani kaverikseni Gilbertin, koska Nightrayn veljekset asdjghkajgsfl. ;____; En nyt osaa oikein pukea tunteitani sanoiksi, mutta Vince on paras ja veljekset ja näiden menneisyys ja right in the feels. Ehkä vielä joskus Jack ja Glen, siinä on toinen suuria tunteita herättävä parivaljakko.

Vincen pukua tehdessä tuli ihan äärimmäisen miehekäs olo, kun päätin laittaa sen alle tyllihameen muotoa pitämään. Saattaisi se pysyä muodossaan muutenkin, mutta eiköhän ainakin muutaman tyllikerroksen avulla! Toistaiseksi olen tehnyt yhden kerroksen, mutta tarkoitukseni olisi tosiaan yrittää ehtiä tehdä vielä pari ennen Desua. Muutoin ongelmia on aiheuttanut kultainen kangas – ainainen viholliseni – sekä peruukki. Kultaista kangasta olen hamstrannut pariakin sävyä, mutta toinen on turhan vaalea ja toinen turhan tumma, ja pitäisi vielä ottaa huomioon sointuvuus nauhan/tupsun/peruukin kanssa. Peruukkihan minulla on, mutta se olikin yllärinä huomattavasti kuvaa tummempi ja mielestäni liian tumma ihoani vasten. Toisen peruukin saapumista odotellessa siis, josko se olisi sopivamman värinen.

Richard (Tales of Graces)

Tämä on sitten se vähän enemmän stressiä aiheuttava puku. Stressaava yksinkertaisesti siksi, että pidän Richardista aaaika paljon (= fanityttöilymittari räjähti jo aikoja sitten) ja olen tämän takia erityisen tarkka kaikkeen hahmoon liittyvässä. Toivon mukaan pukuni ei siis tule näyttämään kovin kamalalta tai kriitikkopuoleni iskee melkoisen loven itsetuntooni. ":D" Miekkaa lukuun ottamatta yritän saada puvun valmiiksi heinäkuussa, koska päätin, että tämä kesä on hyvä kesä lähteä AnimagiCiin! Suomen puolella olisi näillä näkymin luvassa kuvaamista ryhmän voimin elokuussa, ja syyskuussa tänäkin vuonna Tracon. Jos kaikki menee kivasti ja saan sekä puvun että propit – ehkä lupasin tekeväni miekan Asbelillekin – valmiiksi photoshoottiin mennessä, saatan tehdä myös Richardin kruunajaisversion Traconiin.

Asbel Lhant, Sophie, Hubert Oswell, Cheria Barnes, Pascal, Malik Caesar, Richard, Emeraude.

P.S. Kuulin vähän juttua, että Desussa olisi tarkoitus puhua Trinity Bloodista.

Desucon Frostbite eli miksi piilolinssit kannattaa ottaa vakavasti

Ai että minulla venähtää turhan helposti tämä merkintöjen kirjoittaminen? Ei se mitään, ehtiihän sitä aina vähän myöhemminkin!

Desucon Frostbite tosiaan oli ja meni muutama viikko sitten. Kuten viime merkinnässäni totesin, toimin tapahtumassa narikkavänkärinä ja neljän tunnin vänkäröinti per päivä tahdittikin pitkälti viikonloppua. Ohjelman katsominen jäi avajaisten ja päättäjäisten lisäksi hall cosplay -kilpailuun, jota päätin mennä katsomaan, kun Aselea pyydettiin mukaan kilpaan tämän uudessa Estelle-puvussa. Sinne kipitettiinkin sukkasiltaan, kun kenkäni olivat osittain hajonneet narikassa hyöriessä... Tämä ei tosin tullut yllätyksenä, pikemminkin olisin yllättynyt jos kyseessä oleva liimaus ei olisi pettänyt!

Lauantainahan cossasin Kyou Kara Maou!:n Daikenjaa.

Merkinnän kuvat Juuston käsialaa.

Testattuani mustia piilolinssejäni pikaisesti perjantaina olin melkoisen innoissani - hyviltähän ne näyttivät! Lauantaina heitin siis linssit silmään ja lähdimme Minnan kanssa conia kohti. Pari tuntia conissa oltuamme totesin, että piilarini tuntuivat jokseenkin epämukavilta. Mitä tehdään, kun linssit tuntuvat epämukavilta päässä? Otetaan ne pois? Eeeei, enhän minä nyt kun ihan pukua varten moiset ostin! Ajattelin, että ehkei siinä mitään, jos niitä päivän pitää.

Ei näin.

Tuntien kuluessa linssit alkoivat tietenkin tuntua yhä epämukavammilta, ja taisivat ne kuivahtaakin. Tässä vaiheessa olin jo valmis ottamaan ne pois, mutta syystä ja toisesta en juuri silloin voinut. Siispä pidin linssit sitkeästi päässäni vielä muutaman tunnin, kunnes matkasimme takaisin Minnan kämpille ja pääsin vihdoin vapauttamaan silmäni kyseisistä kapineista.

Seuraus? Silmäni tuntuivat karheilta pari päivää, joten sunnuntaina ei laitettu edes värittömiä linssejä. Pari päivää tämän jälkeen oli vielä kevyitä oireita, mutta näidenkin poistuttua huokaisin helpotuksesta - silmäni olivat tainneet toipua.

Niinhän sitä luulis!

Viime viikon alussa tunsin epämääräistä särkyä silmieni ympärillä. Muutaman päivän tätä ihmeteltyäni menin optikolle tarkistuttamaan silmänpaineeni. Korkeaa silmänpainetta ei kuulemma pitäisi edes tuntea, mutta pitihän sitä jostain aloittaa säryn syyn hakeminen. Mitäpä kertoo optikko? Silmänpaineeni olivat normaalit - mutta sarveiskalvoni vahingoittuneet. Oho.

Yhtäkkiä sopuhintaan ostetut piilolinssit kävivätkin aika kalliisti, kun suuntasin seuraavana päivänä silmälääkäriin. Kävin siellä muuten oikeastaan turhaan - sarveiskalvoni olivatkin yön aikana parantuneet! Veikkaan syyksi kosteuttavia silmätippoja, joita ehdin käyttää noin vuorokauden ennen optikolla käymistä. Ainakaan en keksi mitään muuta järkevää selitystä. Mutta eipä sillä syyllä kai ole niin väliä, kunhan parantuivat tyhmyyteni aiheuttamista vahingoista.

Kivat linssit mutku. ;_;

En tiedä varmasti, liittyikö optikolle ajanut särky jotenkin piilolinsseihin vai ei. Yleislääkärin - kyllä, ehdin moistakin jo käydä tapaamassa tällä viikolla säryn jatkuessa - mukaan se voisi olla niiden aiheuttama reaktio. Särky ei ole vieläkään mennyt kokonaan ohi, vaikka onkin vähentynyt parin viime päivän aikana. Tällä hetkellä popsin lääkärin määräämiä antihistamiineja, jos säryn aiheuttaja olisi jokin piilolinsseissä ollut aine. Mutta johtui tämä särky piilolinsseistä tai ei, tarinan opetus on tämä: piilolinssit tulee ottaa vakavasti. Silmät ovat kuitenkin melkoisen herkät, ja tuskin kukaan niistä vapaaehtoisesti luopuisi. Älkää siis tehkö kuten minä ja pitäkö niitä linssejä väkisin päässä, vaikka itse tuntisitte, etteivät ne sovi silmiinne. Jos ihan oikeaoppisia ollaan, uudet linssithän tulisi testata optikon kanssa. Ei pääsisi syntymään tällaisia tilanteita...

Frostbiteen palataksemme, siellä tais olla joku sunnuntaikin? Silloin pyörin tosiaan paikalla Star Driverin Shingona. Otti Juusto pari kuvaakin minusta, mutta vähän myöhemmin tulin ajatelleekseni jotain...

"Hei, oliks mulla lasit päässä kuvissa?"

PS. Ajattelin vähän käväistä Kiotossa ja Tokiossa heinäkuun alkupuolella! Tekisi ehkä ihan vähän mieli tehdä mukaan eräs puku tai toinen, mutta luultavasti jää tekemättä, koska muut puvut ja matkatavaroiden painorajat jne. Eikä katana mahdu matkalaukkuun. Enkä oikeastaan haluaisi edes tehdä moista.