Richardin puvun tekemisen sietämätön vaikeus

On aika kirjoittaa merkintä, jonka julkisesti kirjoittamista olen pohtinut suuntaan ja toiseen viime päivinä. Mutta vatvottuani näitä asioita sen pari päivää tiedän, että tämä on tehokkain tapa saada niiltä rauha, ja tuleepahan samalla selitettyä julkisesti, miksei se rakkaan Richardini puku vain ota valmistuakseen. Richardin puku ei siis valmistunut Traconiin, vaikka sen olisi ehdottomasti pitänyt. Richardin puku ei valmistu tälläkään viikolla kuvausmiittiä varten, vaikka sen olisi ehdottomasti pitänyt.

Jos itsensä tutkiminen ja päänsisäisten elämäntapaongelmien pohtiminen ei kiinnosta, kannattaa tämä jättää suosiolla lukematta. Tekstimuurin helpottamiseksi heitin sekaan vähän Richardeja.

-----

Kun puku ei tule valmiiksi ajoissa tai lopputulos kärsii liian kovasta kiireestä, syytän aina reippaalla kädellä itseäni. Näin käy siis lähes aina, koska pahana tapanani on aloittaa asioiden tekeminen vasta, kun deadline kolkuttelee jo oven takana. Olen huono ihminen, laiska, aikaansaamaton, kaikki on minun syytäni. Onhan tämä tottakin – minä olen vastuussa pukujeni valmistumisesta, eikä niiden kesken jääminen tai vasemmalla kädellä tekeminen ole muiden syytä. Joka kerta päätän, että ensi kerralla aloitan ajoissa, teen paremmin, opin tästä kerrasta ja kaikki tulee menemään hyvin. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Vaikka kuinka tiedostan joka päivä, että minun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni, mikään ei muutu.

"Destiny calls! Do you dare witness its aurora?"

Lauantaina sitten menetin hermoni aivan totaalisesti, kun Richardin takin hihojen kiinnityksen kanssa tuli tappelu enkä saanut niitä asettumaan kunnolla useammankaan yrityksen jälkeen. Kiirekin olisi ollut, että saisin puvun valmiiksi ensi viikonlopuksi. Todettuani, ettei se puku tule vieläkään ajoissa valmiiksi, vajosin lattialle itkemään enkä tiennyt, miten kehtaan edes näyttäytyä kuvausmiitissä tämän jälkeen. En petä epäonnistumisellani pelkästään itseni, vaan myös ystäväni. Ei näin voi käydä taas. Ei ole uusi ongelma, että pukujen kanssa menee viime tippaan, mutta Richardin kohdalla ongelma on erilainen ja tuntuu erityisen pahalta. Eilen en astunut jalallanikaan cosplay-huoneeseeni, koska ajatuskin hihojen katsomisesta aiheutti päänsärkyä. En itse asiassa tänäänkään.

Maatessani lattialla lauantaina aloin kuitenkin ajatella asiaa pelkkiin itsesyytöksiin vajoamisen sijaan. Jossain täytyy olla vikaa, kun tämä projekti ei vaan tunnu valmistuvan. Vaikka olenkin laiska viivyttelijä, niin ei tämän nyt näin vaikeaa pitäisi olla. Jos pystyn suorittamaan yliopistossa itsenäisiä kursseja ilman, että myöhästyn tehtävien palautuksessa, niin kyllä minulta jonkin sortin itsekuri täytyy löytyä. Toki opiskeluhommissa vastuuntunto on suuremmassa osassa, koska se lienee tärkeämpää tulevaisuuteni kannalta, mutta ei se vastuuntunto loista poissaolollaan cosplayssakaan.

Mahdollisesti seuraava Richard-projektini, kunhan ensimmäinenkin valmistuu.

Pohtiessani päädyin kahteen asiaan, jotka eivät sinänsä ole uutta tietoa, mutta jotka vaikuttivat huomionarvoisilta. Ensinnäkin itse hahmo vaikuttaa: tiesin alusta alkaen, että Richardin puvun tekeminen olisi vaikeaa, koska hahmo on suorastaan pakkomielteeni ja olen täten hyvin tarkka kaikesta hahmoon liittyvästä. Lähes mikään ei kelpaa minulle. Ei kovin hyvä yhdistelmä kiireen tai mahdollisen taitovajeen iskiessä. Tätä pukua on vaikea tehdä, koska kaikkea tulee pohdittua niin kamalasti ja tämä saa puvun tekemisen vaikuttamaan paljon vaikeammalta, kuin mitä se ehkä oikeasti on. Päätin jo ajat sitten, että tätä pukua en tee kiireellä, vaan hylkään ennemmin deadlinet. Vaikka puku onkin osa ryhmää, teen sitä ennen kaikkea itseni vuoksi – olisin tehnyt sen ilman ryhmääkin. En yritä sanoa, ettei ryhmä merkitsisi mitään – ryhmästä jääminen kerta toisensa jälkeen tässä pahinta on. Tuskin minua muuten erityisemmin kirpaisisi siirtää puvun tekemistä. En edes enää tiedä, millä sanoilla pyytäisin puvun keskeneräisyyttä anteeksi, kun tilanne on venynyt jo näin pitkälle. Tulee myös sellainen olo, että kyllähän muutkin ihmiset saa pukujaan valmiiksi nopeasti, ja moni saisi varmasti tämän puvun valmiiksi huomattavasti minua nopeammin. Mutta tätä pohtiessani päädyin myös kysymään, onko sillä väliä. Onko sillä väliä, vaikka jokainen cospaaja maailmassa minua lukuun ottamatta saisi tämän puvun viikossa valmiiksi? Tämä on kuitenkin minun pukuni, eikä cosplay muistaakseni ole kilpailu siitä, kuka saa tehtyä pukunsa nopeimmiten. Kyllä minäkin saan tehtyä pukuja nopeammin kiireessä, mutta kuten jo totesin, tämän puvun kanssa se ei vaan toimi kohdallani.

Paras skitti, 5/5. :D

Toinen vaikuttava tekijä lienee yliajattelu. Ei pelkästään puvun tekemisessä, vaan koko elämässäni. Voisi kuvitella, että olen aina hyvin levännyt, koska vietän suuriakin osia viikoistani tekemättä erityisemmin mitään. Minulla on hyvin vähän viikkotunteja yliopistolla, koska suurin osa tämän syksyn kursseistani on kirjapaketteja ja verkkokursseja. Mutta vaikka ”rentoutuisin” kuinka, minusta ei tunnu siltä, että minulla olisi vapaa-aikaa. Ajattelen aina. Ajattelen sitä pitkää listaa tehtävistä asioista, joka minua odottaa. Ajattelen ja ajattelen ja ajatteleminen johtaa stressiin ja lamaantumiseen, enkä tällöin saa yhtään mitään tehtyä. ”Lepään”, mutta turhan stressaamisen vuoksi se ei muuta mitään. Voi toki olla, että kuvittelen koko ongelman – ehkä olenkin vain kamalan aikaansaamaton ihminen ja yritän valehdella itselleni. Mutta koska peiliin vihaisesti mulkoilu ei tunnu muuttavan mitään, päätin kokeilla edes niinkin yksinkertaista asiaa kuin jonkinlaista päivärytmiä. Yleensä katselen verkkoluentoja ja luen kirjoja mihin aikaan tahansa. Mutta tänään aloittaessani uuden verkkokurssin totesin, että pistetäänpäs raja – päivässä tulee opiskella määrän X verran, mutta ennen kello neljää. En tiedä, muuttaako se mitään tai vaivaudunko pitämään kyseistä rytmiä yllä viikkoa kauempaa, mutta parempi kokeilla kuin jättää kokeilematta. Alkaa itseäkin rassata hokea joka conin jälkeen ”ensi kerralla sitten paremmin” ilman, että mikään muuttuu. On korkea aika edes yrittää jotain muuta. Jos saisin paremmalla aikataulutuksella mahdollisen opiskelustressin suunnilleen kuriin, voisi se auttaa cosplaynkin puolella. Ehkä en tuntisi itseäni niin väsyneeksi joka päivä tai menisi niin helposti lahnaamaan sänkyyn, näin vain pahentaen tilannetta.

Tl;dr: Olen pahoillani, etten saanut pukuani ajoissa valmiiksi ryhmäilyyn. ;_; Se valmistuu vielä, mutta se vaatii hermojeni kasaamista.

P.S. Kyllä minä vielä kirjoitan AnimagiCista ja Traconista.