Desucon - liikkumisvaikeuksia ja hermostuneisuutta

No niin, saanpahan minäkin vihdoin aikaan merkintää Desuconista. Viivästyminen johtuu siitä, että olin viime viikon poissa kotoa, ja palattuani tänne rakas näyttöni ei ollut kovin yhteistyöhaluinen. Mutta nyt se on, uuden kaapelin ansiosta. \o/

Tämän vuoden Desucon sujui omalta osaltani hieman erilaisissa tunnelmissa viime vuosiin nähden. Narikkavänkäröinnin sijaan päädyin tänä vuonna pitämään sunnuntaina luentoa Minnan kanssa, mikä mahdollisti lauantaille vaikeasti pidettävän puvun. Ja kuten viime merkinnässä totesinkin, sunnuntaina jatkoin luonnollisesti Tales-linjalla, vaikkei Peony päässytkään kolmatta kertaa mukaan. Ihan hyvä vaan, kun tuota peruukiksi kutsuttua takkukasaa katselee.

Oliko Cainin puku sitten hyvä valinta lauantain puvuksi? Jälkeenpäin ajatellen: kyllä. Lauantaina ajatellen: suurelta osin ei. Olin näemmä jo iloisesti unohtanut, millaista kyseisen puvun pitäminen on. Liikkuvuus luonnollisesti rajoittuu aika reippaasti, ja sen muistinkin, mutta unohdin esimerkiksi viitan olkapäihin kohdistavan painon. Asiaa ei myöskään auttanut se, että uusi selkäpanssarin pääkalloni painoi huomattavasti alkuperäistä enemmän. Tämä aiheutti sen, että viitta valui aika tehokkaasti alas, ja jouduin vähän väliä kiusaamaan Isaak Fernand von Voronaa, jotta tämä nostaisi viittaa. Jos siis näytin jollekulle hapanta naamaa, se johtui vain ja ainoastaan siitä, että pukuni ei ollut se mukavin pitää päällä. Ja oikeastaan vielä enemmän siitä viitan valumisesta, koska tunsin näyttäväni kovin tyhmältä, kun ylimmät siivet olivat lapaluiden sijaan jossain keskellä selkää. Oli hyvin turhauttavaa olla puvussa, jonka halusi saada näyttämään mahdollisimman hyvältä, mutta käytännössä homma ei vain toiminut ihan niin kuin olisi kuvitellut. Lopulta otinkin viitan pois jo joskus kolmen jälkeen, vaikka alkuperäinen suunnitelmani oli pitää koko pukua päällä loppuun asti.

Saumavaahtoa (tunnetaan myös nimellä uretaani), kittiä, gessoa, maalia. Kitti oli tosiaan vähän turhan painava päällystysmateriaali, mutten keksinyt tähän hätään mitään muuta. Rautalangat puolestaan olivat varakeino magneettilukolle, ja tulivatkin ihan hyödyllisiksi lukon poksahtaessa auki muutamaan otteeseen. Kallo ei ole kuvassa vielä loppuun asti maalattu, mutta ei just nyt jaksa mennä ottamaan kuvaa siitä.

Pukuvaikeuksistani johtuen en sitten päätynyt katsomaan yhtäkään ohjelmaa lauantaina, vaan vietin suurimman osan päivästä istuen Metsähallin nurkassa. EuroCosplay-karsinnat olisi ollut ihan kiva nähdä, mutten edes harkinnut sinne menemistä puvussa, joka vie vähintään kolme penkkiä tilaa. Mutta kuten jo totesin, näin jälkeenpäin minua ei harmita - Cainin puku oli sen verran suuri projekti, että oli mukavaa päästä vihdoin käyttämään sitä conissa.

Posevaihtoehtoja on monta, kun toinen osapuoli ei pysty erityisemmin liikkumaan ja on vielä liian lyhytkin toiseen verrattuna. :---D Kuvista vastaa Juusto, jollei toisin mainita. Kameroita tosin oli kaksi, joten katsomme ovelasti eri linsseihin. Otin muuten huomiooni Biitin kommentin ja hankin valkoisen jälkeen vaaleimman löytämäni kasvovärin. (Ylimääräinen punainen nauha puvussani on tyylikkäästi selkäpuolelle käännetty badge.)

Trinity Blood -pukujamme ei ikävä kyllä ole vieläkään shootattu kunnolla, ja Desussakin ehdimme ottaa vain kourallisen kuvia ennen kuin alkoi vaihteeksi sataa. Ns. oikea photoshoot on kyllä vielä suunnitelmissa, sillä minua saattaisi vaikka harmittaa, jos tällaisesta puvusta ei saa kunnon kuvia. Valitettavasti pukuni ei ole enää elämänsä kunnossa - erityisesti mattohitsauslangoista on hinkkautunut maalia irti joistakin kohtaa, ja hävitinpä yhden vyöstä roikkuvan osankin kokonaan Desussa. (Puuttui jo yllä olevassa kuvassa.) Puku on myös käytännössä korjauskelvoton, sillä olemassa olevia osia ei voi sprayata enää uudestaan, ja uuttakaan hävinnyttä osaa varten sitä spray-maalia ei yksinkertaisesti ole. Kyseistä osaa ei siis joko ole enää tulossa, tai vaihtoehtoisesti se on vaaleampi kuin muut osat. Sama koskee korjausmaalauksia. Meillä on myös hieman ongelmia kuvauspaikan ja kuvaajan suhteen - pukuni vieminen Jyväskylän ulkopuolelle on aina oma projektinsa, ja kuvaajamme taas ei vietä kesäänsä Jyväskylässä. Onpa ongelmana tosiaan ihan sekin, missä ihmeessä täällä voisi kuvata, tai missään muuallakaan. Kirkko olisi kiva, mutta edes minä en kehtaa mennä kirkkoon puvussa, jossa on kuusi siipeä ja muuta mukavaa.

Palatakseni jopa ihan aiheeseen siirryn Cainin pohtimisesta Desu-sunnuntaihin! Alkupäivästä pyörin siis paikalla Mapen Zelos Wilder -puvussa Tales of -luentomme takia. Näpertelyinnossani väsäsin pukuun sen, öh, lapaluiden kohdalla olevan jutun, jotta sain valita vapaasti kiinnitysmekanismin. Cainin jälkeen oli äärimmäisen vapauttavaa pitää päällä pukua, jota ei tarvitse olla vahtimassa joka ikinen hetki. Sen sijaan törmäsin erääseen puvusta riippumattomaan ongelmaan heti ensimmäisen kameran ilmestyessä kuvaamaan - inhoan hymyillä kuvissa, enkä ole siinä erityisen hyväkään. Ensimmäinen kuva menikin siis perusvakavalla ilmeellä, mutta muutamassa muussa otetussa kuvassa yritin sitten tsempata ja hymyillä väkinäiseltä näyttämisen uhallakin. Se oli erityisen vaikeaa kuvatessamme pientä Tales-porukkaamme ulkona, koska auringonpaiste ei juurikaan helpota ilmeiden kanssa työskentelyä.

Laiturikuva, pakollinen Desu-perinne! Decus, Zelos, Jade, Alice.

Decuksen ilme. :---D

Olin muutenkin hieman ulapalla Zeloksen kanssa, sillä vaikka tiedänkin hahmon pääpiirteet, en ollut ennen conia pelannut Tales of Symphoniaa muutamaa tuntia enempää ja olin melko hukassa esimerkiksi poseerauksen kanssa. (Ilmeeni, kun haluaisin melkein tehdä kyseisen puvun itsekin ihan vain sen käyttömukavuuden takia.) Viime päivien Symphonian tykittäminen ei tosin olisi ehkä mainittavasti auttanut, koska olen vain pelannut ja pelannut keskittymättä sen kummemmin cospaukseen liittyviin asioihin. Mitä nyt olen kävellyt ympäri asuntoa ja pohtinut, miten Yggdrasillin siivet saisi järkevästi tehtyä ja kiinnitettyä selkään, ja ehkä vähän tutkaillut paria muutakin pukua. :D

Itse luento menikin sitten odotettua paremmin! En ole koskaan erityisemmin pitänyt minkään valtakunnan esitelmien ja vastaavien pitämisestä, joten jännitin tapausta tiistaista lähtien ja pelkäsin epäonnistuvani täysin. Yllättävää kyllä jännitys katosi perjantai-iltana koska Cainin puvun hienosäätäminen oli niin vittumaista, ja sunnuntaiaamuna olinkin lähinnä hyvällä tavalla hermostunut ja enemmänkin innoissani. Asiaa varmasti auttoi myös se, että pystyimme istumaan luennon ajan - ei ollut niin koulumainen fiilis. Toki muutamaan otteeseen teki mieli naamapalmuilla, kun huomasi selittävänsä jonkin asian turhan vaikeasti tai toistavansa jotain sanaa liian usein, mutta kaiken kaikkiaan homma oli lähinnä hauskaa. Olin myös positiivisesti yllättynyt siitä, että saliin ilmestyi niinkin paljon ihmisiä, ja saimme jopa pari kysymystä luennon lopuksi. Joku ihan oikeasti kuunteli! \o/ Oli myös hauska huomata, että ainakin osa ihmisistä selkeästi tunsi sarjan etukäteen. Missä kivenkoloissa te Tales-pelaajat oikein piileksitte?

Ihmisiä! Kuvaaja: Veera Kontiokari.

Kiitos siis kaikille luentoamme kuunnelleille, palautettakin saa antaa jos joku tätä lukeva eksyi paikalle! Ensi vuonna sitten jatkoluento Linear Motion Battle Systemistä eiku. Mutta ainakin kaikki 3DS:n omistavat ostavat loppuvuodesta vihdoin Eurooppaan saapuvan Tales of the Abyssin, ja ensi vuonna PS3-pelaajat hankkivat Tales of Graces f:n, eikö niin? Ja ihan vain brassaillakseni on mainittava, että ennakkotilasin syyskuussa Japanissa julkaistavan Tales of Xillian, koska olen liian perso ennakkotilausbonuksille.

Luennon ja pikaisen minishootin jälkeen lähdin vaihtamaan vaatetustani, kuten viime merkinnässä jo uhkailinkin. Heitin siis päälleni viime vuonna Tokiosta mukaan tarttuneen... takin? sekä mustan peruukin, ja täydensin asun kaapista löytyvillä vanhemmilla vaatekappaleilla.

Kerrankin katsoin peiliin ennen ulos lähtemistä.

Sunnuntainakin mahdollisesti kiinnostavat ohjelmat jäivät sitten muun säätämisen alle, joten ainoaksi katsomakseni ohjelmakseni jäi viime vuoden tavoin päättäjäiset. Eeppiset olivat, tuttuun Desu-tyyliin. Kokeillaan sitten taas ensi vuonna, josko vihdoinkin näkisi vaikka EuroCosplay-karsinnat ja ehkä jotain muutakin ohjelmaa. Desucon Frostbite täytyy myös käydä kokemassa!

Seuraavana olisi sitten vuorossa Tracon kera WCS-karsintojen ja Tales of Vesperia -ryhmän. Pitäisi varmaan ottaa itseään niskasta kiinni ihan oikeasti, koska tällä kertaa puvut saisivat tulla valmiiksikin. En halua nähdä sitä päivää, kun joudun jättämään kisan tai ryhmän väliin aikaansaamattomuuteni takia. Ja ihan vain teidän kiusaksenne jätän kisapuvun salaisuudeksi Traconiin asti. >:3

From death, lead me to immortality

Näitä kuvia on tullut tuijoteltua aika paljon viimeisen kahden vuoden aikana.

Vaikka oikea elämä painaakin päälle, sain kun sainkin vihdoin kasaan merkinnän Cainin puvusta! Henkisesti varautuminen on suotavaa, jos aiotte päästä loppuun asti. Osa kuvista on otettu kännykällä, joten laatu ei ole huippuluokkaa.

Peruukki ei ilmeisesti pitänyt viitan kauluksesta... Mustat huulet taas kärsivät syödessä. Se oli aika mielenkiintoinen projekti niillä kynsillä. Ignooratkaa myös kaunis pallonenäinen sivuprofiilini ja muu huomattava yhdennäköisyys Cainiin. :D

Ensinnäkin, meikeissä nyt ei ole mitään sen ihmeellisempää kuin se, että hahmolla ylipäänsä on jotain naamassa. Peruukin stailaus oli huomattavasti nopeampaa ja helpompaa, kun parien saksien ja lakkapullon (got2b) lisäksi arsenaaliin lisäsi hiustenkuivaajan. Peruukkini ei ole lämmönkestävä, mutta pohtiessani asiaa tulin siihen tulokseen, että eiköhän se siedä jonkin asteen föönausta. Jostain syystä en vaan ikinä onnistu saamaan etuhiusten pienempää puolta pysymään järkevästi, vaan se haluaa aina leijua jossain korkealla otsan yläpuolella...
Peruukki on nähdäkseni joko tämä tai hieman pidempi versio samasta peruukista, väri 613 (Golden Blonde).

Yksi lempikohtiani puvusta? Korvakorut! Voi kuulostaa oudolta, mutta koko suunnitteluprosessin silmissäni ovat siintäneet vasemman korvan renkaat. Oikeassa korvassa on vain yksi koru, joka minultakin löytyi, ja se löytyy myös useimmilta muilta Caineilta. En ole kuitenkaan koskaan nähnyt yhdenkään Cainin vasemmassa korvassa muutamaa rengasta enempää tavaraa, kun niitä on oikeasti kymmenen. (Kaikista näkemistäni puvuista en ole päässyt tarkastelemaan tätä yksityiskohtaa.) Minullakin on tosin vain yhdeksän jostain satunnaisesta syystä. Renkaat on tehty jonkin sortin korurenkaista, jotka leikkasin sopivan pituisiksi ja maalasin. Kiinnitys hoitui yksinkertaisesti puristamalla ja tavallisella liimalla. Vain yksi renkaista tippui kesken päivän, ja sekin jo peruukkia laitettaessa. Loppupäivän sekin pysyi kiltisti paikoillaan.

Posevalikoimani oli kovin laaja, suunnilleen tätä luokkaa koko päivän. Kuvaaja: Jussi Sorjonen.

Veikkaan, että kangasta kului vuorikangas mukaan lukien 8-9 metriä, mutta aivan tarkkaan en osaa sanoa. Kankaan valinta oli ongelmallista. Aluksi meinasin lähteä matkaan morsiussatiinilla, mutta Cainin kuvaa katsoessa alkoi raksuttaa, ettei se taida sittenkään olla paras vaihtoehto. Päädyin siis puuvillaan. Ongelmia? Kyllä. En meinannut millään löytää kangasta, jossa ei olisi mielestäni liiallista tekstuuria, joten mihin päädyin? Samaan kankaaseen kuin Syncin kanssa, Mallorca-puuvillaan. Ongelma? Se venyy. Jouduin vastuuseen valinnastani, kun kaikki reunat eivät olleet ihan niin suoria kuin olisivat voineet olla. Valitettavasti ompelun jälkeen työtä oli vielä luvassa, joten suurin intressini ei ollut alkaa ratkoa metrikaupalla saumaa. Harmittaa kyllä itseänikin, joten jos tapahtuu pieni ihme, ehkä näin jälkikäteen otan ratkojan kauniiseen käteen – jos siis löydän sen.

Satiininauhaa kului sellaiset vajaa 25 metriä. Takissa on myös 88 purjerengasta, kaikki äitini useaan otteeseen sprayaamia oikean värin saamiseksi. Olin positiivisesti yllättynyt, kun näin lopputuloksen!

Kultaiset ja hopeiset purjerenkaat joutuivat salaperäisen muodonmuutoksen uhreiksi...

Huivin ompelussa ei yllättäen ollut mitään mielenkiintoista, mutta sananen sen kuvioista. Satuin ostamaan piirtopöydän moisen nähdessäni n. puolitoista vuotta sitten, joten kuvioiden piirtäminen digitaalisesti kävi melko näppärästi. Paitsi etten osaa piirtää. No, tästä selvittyäni tulostin kuvat siirtopaperille ja silitin ne kankaaseen. Jouduin kuitenkin jättämään muutaman yksityiskohdan pois johtuen siitä, että parin millin kokoisten/levyisten osien silittäminen olisi käynyt hankalaksi. Idea siirtopaperista tuli alunperin Anikista, kun Lirlys pohti erään pukunsa kuvio-ongelmia ja ratkaisuksi ehdotettiin sitä. Suomalaisesta kirjakaupasta löytyi. Viisi tummalle kankaalle tarkoitettua arkkia ~12,50€.

Olihan se kiva tihrustaa pikkuruisia kuvia ja yhdistellä niistä toimiva selkärakennelma... Kaiken lisäksi mokoma veti viittaa alaspäin hakaneulaesteistä huolimatta, joten siivet valuivat liian alas päivän mittaan.

Alun perin tarkoituksenani oli tehdä siipipareista irrotettavat, mutta pelkäsin, ettei selkäpanssari kestä, joten päätin läväyttää kaikki siipiparit lopullisesti kiinni siihen. Se aiheutti vähän kuljetusteknisiä ongelmia, mutta siivet taipuvat onneksi melko nätisti. Pystyin istumaankin! Selkäpanssariin kuuluu myös vuohen pääkallo, mutta irroitin sen omaksi ilokseni kuvaa ottaessa. Se on nimittäin se osa puvusta, joka yksinkertaisesti epäonnistui, ja ajattelin löytää itseni tekemässä uuden tässä lähikuukausina. Tämän tehtyäni kokeilen tämänhetkiseen kalloon ala-asteella tekemääni puunuijaa. Katsotaan, saanko tästä hilpeydestä aikaan kuvamateriaalia. :D
Panssarista puuttuvat ns. hännät, sillä pelkäsin hirttäväni itseni jos lähden yrittämään niiden väsäämistä kaiken muun lisäksi. Näkisin kyllä mieluusti niin ne kuin peitsenkin lisänä puvussani, mutta valitettavan usein nämä "teen vielä tän ja tän myöhemmin"-tapaukset (sekä "teen tän puvun vielä joskus uudestaan"-tapaukset) jäävät toteuttamatta.


Siipiin palatakseni voisin kertoa niiden muotoutumisesta. Ensin tein kaavat paperista, jotka sen jälkeen kopioin pahville. Käytin pahviversioita hyväkseni leikatessani kanaverkosta sopivat palat siipiin. Sitten leikkasin pahviversioita sen verran, että niistä jäi yläreunaan melko kapea kaistale rungoksi, ja kiinnitin kanaverkon näiden runkojen päälle. Tämän jälkeen heitin ilmastointiteippiä koko komeuden ympärille, ja sen päälle tuli vielä valkoista lakanakangasta. Sitten alkoi rasittavin vaihe eli sulat. Otin tällä kertaa mallia Ilonasta ja tilasin Piikusta säkillisen hanhen höyheniä. Tässäkin oli ongelmansa: en ole koskaan tehnyt siipiä, joten minulla ei ollut aavistustakaan, paljonko sulkia/höyheniä kuluu. No, heitin sitten tilaukseen kilon, ja jäljelle jäi tämän verran...

Oho, taisi tulla pieni arviointivirhe.

Muutamia isompia sulkia lahjoittivat myös Voronan hanhet, sillä Piikun pussissa on lähinnä höyheniä tai pieniä sulkia. Suurkiitos muutenkin Voronalle, joka auttoi kovasti sulkien liimaamisessa! Olisin halunnut videomateriaalia aherruksestamme, sensuuriäänelle olisi ollut käyttöä suunnilleen joka toisen sanan kohdalla...
Sulkien liimailu vei meiltä kahdelta reilu 20 tuntia. Jos tämä homma lasketaan yhdelle hengelle (eli reilu 40 tuntia) ja lisätään mukaan vielä tuntikausien pohjien vääntäminen, niin kestihän niissä aika kauan. Itse asiassa se saattoi kestää kauemmin kuin yhdenkään aikaisemman pukuni tekeminen...

Pukua suunnitellessa yksi ongelma oli ylitse muiden: miten ihmeessä saada koko läjä pysymään kasassa? Lähinnä ihmettelin sitä, kuinka panssarit ja siivet saisi jokseenkin järkevästi kiinni viittaan. Halusin niistä irrotettavat, sillä viitan raahaaminen paikasta A paikkaan B kaikkine panssareineen ja siipineen oli liian tuskaisa ja pukua rikkova ajatus. Yritin kovasti tutkia muiden Cainien pukuja ja lukea niistä kirjoitettua kuvauksia, mutta ei, en löytänyt mitään ovelaa mekanismia. En itse asiassa edes enää muista, kuinka löysin ratkaisuni, mutta se on...


... magneettilukot! Vaihtoehtoisesti magneettinapit, käyttämäni nimitys vaihtelee. Nämä ovat siis niitä kapistuksia, joita löytyy mm. käsilaukuista. Ostin omani Hobby-Pointista, ja myyjä totesi, että tehtailenpas urakalla laukkuja. Tyydyin olemaan samaa mieltä, sillä en halunnut vaikuttaa täysin tärähtäneeltä vastaamalla "no eiku nää tulee panssareihin!" Puvussa taitaa olla 19 magneettilukkoa. Viitta puolestaan pysyi päällä kankaasta ompelemillani "nauhoilla", jotka kulkivat olkien ympäri ja selän takaa. Pukemisen helpottamiseksi virityksen saa auki edestä. Puvun pukeminen kesti silti kahden ihmisen voimin 45 minuuttia... Haluaisin käyttää pukuani uudestaan jossakin ensi vuoden tapahtumassa, mutta pukemisen vaikeus ja puvun koko tekevät asian hankalaksi. Saatan silti yrittää.

Seuraavaksi muutama (sata) sananen panssareista. Materiaalina niissä käytin softista. Softis yksinään ei kuitenkaan ole kovin tuhtia, joten heitin yleisliimaa panssarien nurjille puolille antamaan vähän pitoa. Muotoilu onnistui hellan päällä lämmittämällä, ja sen tein toki ennen liimausta. Pieniä yksityiskohtaympyröitä sai aikaan rei'ittimellä. Aluksi tein homman saksilla, kunnes äitini totesi, että on tuohon vähän helpompikin keino...

Keskeneräisiä panssareita ja Fabrica Theologiaen kirous – puku on erilainen jokaisessa kuvassa!

Maalaaminen oli kaksivaiheinen. Maalasin ensin käsin akryylimaalilla kahteen kertaan kaiken muun paitsi purjerenkaat ja metalliketjun. Tämän jälkeen äitin sprayasi kaiken. Miksi näin? Koska mielikuvani pronssista oli enemmänkin kupari kuin pronssi. En halunnut osista puhtaan pronssisia, mutten toisaalta myöskään niin ruskeita kuin taidekirjassa. Saattaa kuulostaa tyhmältä, sillä käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että tein jotain tietoisesti eri tavalla kuin referenssi sanoisi. Idean takana on kuitenkin muutama aivosolu: kaikkien muiden Trinity Blood -hahmojen yksityiskohdat vaikuttaisivat olevan kultaisia tai hopeisia. Eikö siis ole loogista, että Cainillakin on puvussaan jokin metalliväri? Kun puku oli jo työn alla, tuli mieleeni, että olisi voinut olla helpompaa hankkia suoraan kuparimaali. Akryylimaalin ja spraymaalin yhdistelmässä oli kuitenkin etunsa: pinnasta tuli "itsestään" elävän näköinen, eikä minun tarvinnut alkaa käsin tummentamaan tiettyjä kohtia. Spraypinta on tosin joistakin kohdin liiankin epätasainen, mutta kokonaisessa puvussa se ei vaikuta pistävän silmään turhan paljoa.
Panssareiden kuvioiden maalaaminen hoitui myös akryylimaaleilla ja (epämääräisillä) sabluunoilla. Lopputulos kärsii jälleen siitä, että piirtämis-/maalaamistaitoni eivät ole huippuluokkaa, mutta olisi se huonomminkin voinut mennä...

Edellä mainittujen osien lisäksi pukuun kuuluu vielä läjä kaikkea pientä sälää ja muutama vähän isompikin osa. Viitan niskassa on esimerkiksi viritys, jota nimitän piikkihärpäkkeeksi. Se ei valitettavasti näy edestä katsottuna samalla tavalla kuin sen kuuluisi. Selkäpanssarin pääkallon sarvien oli tarkoitus pitää se pystyssä, mutta ne jäivät liian alas. Tätäkin ongelmaa yritän korjailla, jotta puku on joskus kuvausvalmis. Ulkoilutettavaksi se ei tosin pääse ennen ensi kevättä, sillä en halua lähteä saapastelemaan maalatuilla kengillä keskelle lumihankea.

Softista, puutikkuja ja... purjerenkaita! Maalaminen vei nelisen tuntia, sillä yhden puolen kertaalleen maalaaminen kesti noin tunnin.

Toinen isompi jäljellä oleva osa on kengät. Alun perin mustat kengät pääsivät hurjaan muodonmuutosleikkiin, kun peliin liittyi maalipurkki ja softista. Softisten kiinnitys hoitui kaksikomponenttiliimalla ja silikonilla. Isäni auttoi tässä taistossa. Kärkiosien kanssa kävely vaati harjoittelua, mutta vahingoitta ne eivät silti selvinneet: toisesta kärjestä rapisi hieman maalia ja kärjet menivät kengän oman kärjen kohdalta kuopalle. Mutta pysyivätpä ainakin kiinni!

Jäljelle jäävät vielä satunnaiset sälät – korut, vyöt, nuolet, kynnet ja muut. En koe tarpeelliseksi selittää jokaista lätkää erikseen, joten yleinen selitys kelvannee. Materiaalina toimivat softis, puutikut ja... mattohitsauslanka! Äitini on sopivasti töissä RTV:ssä, joten hän ehdotti moista, kun pohdin, mistä repäisen jotain vastaavaa. Lankaa kului kymmenisen metriä, hinta taisi olla euron tai pari metriltä. (RTV on siis Riihimäellä rautakauppaan verrattavissa oleva pulju. Järkytykseni oli suuri, kun Jyväskylän vastaavassa ei näkynyt edes ketjuja. Mutta se onkin Riihimäen Tapetti ja Väri.) Vöistä voisin vielä mainita, että tein vyölenkit itse. Kaiken maailman kiinnityksissä on käytetty liimaa, niittejä, rautalankaa, neppareita ja haaranastoja. Oli melko ikävä projekti saada rautalanka läpi lähes jokaisesta mattohitsauslangan päästä. Ensin reikä pienellä neulalla, sitten keskikokoisella, sitten isolla ja sitten vasta rautalanka läpi... Neuloilla rei'ittäminen nosti todennäköisyyttä saada rautalanka menemään läpi nopeammin ja suoremmin.

Lattiallani oli 109 puvun kappaletta. Osa ulkona kuvasta.

Vielä pikainen sana hanskoista. Vorona tilasi meille molemmille hanskat eBaysta, kun kyllästyimme etsimään niitä. Hanskat olivat kuitenkin vähän turhan isot, joten pienensin niitä, ja kuviot on luonnollisesti maalattu kangasmaalilla.

Olisin varmaan voinut selittää vielä ummet ja lammet asioista, jotka eivät juuri nyt tule mieleeni, mutta ehkä tässä on tarpeeksi kertomusta tältä erää... Jos puvustani on vielä jotain kysyttävää, niin saa toki kysyä!

... Ikävä kyllä nämäkin houkuttelisivat, koska Cain on Cain. Eikä edes aloiteta pohtimaan, mitä muita pukuja voisin mahdollisesti tehdä sarjasta! Niitä on vähän turhankin monta. Materiaalia riittäisi vaikka omaksi merkinnäkseen...

Saatana saapuu musiikkimessuille

Vietin eilisen päivän käyden sisäistä kamppailua siitä, mitä minä nyt oikein sanoisin WCS-karsinnoista, enkä ole oikeastaan vieläkään löytänyt vastausta kysymykseeni. Päätin nyt kuitenkin kasata ajatuksiani sen verran, että saan jonkin sortin merkinnän aikaan ennen kuin unohdan puolet asioista, sillä niin käy harmillisen usein kun tapahtumasta on kulunut aikaa viikko tai kaksi.

Osallistuimme tosiaan Voronan kanssa karsintoihin, hahmoinamme Trinity Bloodin Cain ja Isaak. Puvun valitsemisesta ja tekemisestä teen myöhemmin erillisen merkinnän, joten en puutu siihen nyt sen kummemmin.

Vorona sanoikin jo sanottavamme messujen tiloista: lava oli huono niin instrumenttien kuin tumman taustankin takia ja tuoleja salissa oli jostain syystä älyttömän vähän, mutta pukuhuone oli valtava! Se olikin onni, sillä en mahdu edes kulkemaan normaalisti oviaukosta pukuineni, saati sitten pukemaan sitä jossain kolmen neliömetrin kopissa. :D Ja tosiaan, ne "paremmat valot" eivät todellakaan olleet paremmat valot, sillä ei niitä lupailtuja efektejä sitten koskaan saatu. Edellisvuosien sali oli sopinut omalle esityksellemme paljon paremmin. Kirja-/musiikkimessut ovat myös paikkana hieman kyseenalaiset johtuen siitä, että sinne ei tule kuin kourallinen cospaajia, ja tämä tuntuu näkyvän osallistujamäärissäkin. Kuusi paria oli tulossa, mutta vain neljä saapui paikalle. Neljä on pahin mahdollinen parimäärä, sillä vain yksi ei sijoitu. En tiedä, onko sijoitusjärjestelmää mahdollista muuttaa samana päivänä, mutta esimerkiksi jaettu kolmas sija ei olisi kuulostanut niin pahalta. Kenties tilanteeseen olisi osattu varautua, jos kaksi paikalle saapumatonta paria olisivat itse ilmoittaneet asiasta etukäteen – nyt asia selvisi vasta, kun parien perään soiteltiin aamulla.

Tiedän, etteivät kaikki pitäneet esityksestämme, mutta minähän en alistu olemaan huono tuosta vain vaan sanon jotain sen puolustukseksi. Tiedän nyt paremmin kuin hyvin, että se oli liian vaikeaselkoinen, ja sitä pelkäsimmekin jo ennen kisaa. Haluan kuitenkin sanoa, että jossain siellä vaikeaselkoisuuden takana oli oikeasti idea. Se ei ollut vain satunnaista heiluntaa, vaikka se siltä saattoikin näyttää. Valitettavasti se ei saisi näyttää siltä, eikä kolmen kuukauden harjoittelumme vaikuta siihen, mitä esitetään – ainoastaan siihen, miten esitetään. Pelkät hahmovalintamme tekivät koko esityksen suunnittelusta hankalaa, kun ulos rajautuivat automaattisesti niin asein taistelu kuin ystävyyskin. Kaiken lisäksi Cain ja Isaak ovat esiintyneet mangassa niin hurrrrjjjan paljon, että "täydellisen" hahmokuvan rakentaminen ilman omaa pohdintaa on käytännössä mahdotonta. (Romaaneissa olen törmännyt vasta Isaakiin, ja animesta ei edes puhuta.) Oma oli toki valintamme, mutta siitä tosiaan lisää myöhemmin.

Vaikka esitys ei loistanut, niin itseriittoiseksi leimaamisen uhallakin totean, että pukuni suhteen en kumartele yhtäkään toista kisaajaa. Vielä puoli vuotta sitten en uskonut, että siitä tulisi yhtään mitään, mutta kappas kummaa, sehän pysyy kasassa eikä se oikeastaan näytäkään pahalta. Naamaani ei lasketa pukuun. Tarkoitukseni oli pitää tarkkaa kirjaa puvun budjetista ja siihen käytetystä tuntimäärästä, mutta ensimmäisen kohdalla laskuni menivät lopulta sekaisin ja toisen kohdalla luovutin alkuunsa, kun pelkkien siipipohjien tekeminen kesti ja kesti. Viitteenä työmäärään voisin sanoa, että sen niskassa olevan piikkihärpäkkeen pohjamaalaaminen – siis kaksi kertaa per puoli – kesti suunnilleen neljä tuntia. Ajattelin myös laskea, montako erillistä osaa puvussani on, sillä hihitin kovasti kun yhdessä vaiheessa lattiallani oli 109 erilaista pikkuosaa maalausta odottamassa...

Palautetilaisuudesta jäi positiivinen fiilis! Palaute oli erittäin tehokasta ja käyttökelpoista ja olin onnellinen, että puvustani pidettiin. Yhdestä sen osasta tosin ei, mutta ajattelin kyllä itsekin hajottaa sen puunuijalla kunhan saan uuden tehtyä... Kyseessä on siis selässä riippuva vuohen pääkallo, joka ei onnistunut ihan niin kuin olisi pitänyt. Se, ettei ero ensimmäiseksi ja toiseksi tulleiden parien välillä ilmeisesti ollut suuri, on kaksiteräinen miekka. Toisaalta on hienoa tietää, että ihan perusteetonta kisaan osallistuminen ei ollut – toisaalta harmittaa niin vietävästi, kun tietää, että esitystä parantamalla tilanne voisi olla toinen. Vaihtoehtoisesti tilanne voisi olla toinen, jos puvuilla olisi enemmän painoarvoa. Isäni itse asiassa ihmetteli, minkä takia esitys on pukua tärkeämpi, ja onhan se sinänsä jännä juttu jos miettii, että cosplay on ennen kaikkea niitä pukuja. Itseäni tosin on kismittänyt aina enemmän se, että varsinkin WCS-finaalin tasoisissa kisoissa näyttää joskus siltä, että hienoimmat/isoimmat/lukumäärällisesti suurimmat lavasteet voittavat, sillä eihän niillä ole välttämättä mitään tekemistä itse pukujen kanssa. Mutta en nyt ihmettele minkään valtakunnan arviointikriteerejä sen enempää. Älkää myöskään käsittäkö väärin – pidän esitystä tärkeänä, pelkät puvut eivät riitä.

Minua jäivät kalvamaan myös useampi arviointikriteereihin periaatteessa liittymätön asia, joilla ei sinänsä ole merkitystä ja joita ~suuri yleisö~ ei näe, mutta jotka harmittavat kun ne itse tietää. Jotten kuulosta liian katkeralta, haluan tehdä nyt selväksi, etten ihan oikeasti ole pettynyt voittajiin vaikka tekstini sävy saattaa kuulostaa muulta. Esitystä oli hauska katsoa, Vashin proppi oli huuuuge ja Rai-Dein itse tehty hattu oli jotain niin hienoa! :D En silti olisi hävennyt, jos se voitto olisi napsahtanut meille. Puvun tekeminen oli joskus mielettömän rankkaa henkisesti, kun erinäisten asioiden takia oli sellainen olo, että toiseksi jäädään kuitenkin. En kuitenkaan suostunut luovuttamaan vaikka välillä kaikki tuntuikin turhalta. Ei se ollut turhaa. Cain on tähän asti ollut suurin unelmani cosplay-pukujen saralla, ja nyt se on tehty. Sen takia oloni onkin nyt jotenkin tyhjä – mitä minä suunnittelen seuraavat kaksi vuotta? Seuraavat kaksi viikkoa saan ainakin suunnitella niitä useita koulutehtäviä, joita siirsin karsintojen takia. Pari tenttiä, lyhyt seminaarityö, verkkotehtäviä, esitelmä, virtuaalikursseja ja opintopäiväkirjoja... Kaikkea sitä pieni ihminen tekeekin cosplayn takia.

Jos muuten haluatte tietää jotain puvustani, voitte heittää kysymyksiä jo nyt ja vastaan niihin sitten pukumerkinnässä. Toisaalta mieleni tekisi olla ilkeä ja pitää kiinnitysmekanismini ammattisalaisuutenani, mutta no, menin jo tuomareille ne paljastamaan joten enpä taida jaksaa salailla. :D Oli muuten oikeasti vaikeinta keksiä, miten ihmeessä saan siivet pysymään kiinni, kun viitan läpi on hieman hankala alkaa laittaa mitään nauhoja olkapäiden ympäri. Mutta siitä sitten kunhan saan kaivauduttua pois tiiliskivikirjojen alta!