Viime kuukausina ajatukseni ovat olleet pitkälti kiinni kandin tutkielmassani ja muissa opiskeluhommissa, mutta cosplaytakin on tapahtunut! Tampere kupliissa tuli pyörittyä lauantaina, ja viikko tätä ennen kuvasimme vaihteeksi Nightrayn veljeksiä. Kupliista en aio kirjoittaa omaa merkintäänsä, joten luvassa on kuvapainotteinen merkintä sisältäen sekä Kupliin että sitä edeltävät lumiset kuvaukset.
Päätin tosiaan nykäistä kasaan Vincentin mangassa viime aikoina pitämän puvun, kun paidan ja päiväkravatinkin sain kivasti Jackin puvusta. Sama liivikin olisi melkein voinut kelvata, mutta mielestäni Vincentin liivin alareuna on suora, joten tein uuden. Housujakin olin tekemässä, mutta sitten huomasin, etteivät ne mahtuneetkaan päälleni... Onnekseni sopivat housut löytyivät tehtyäni tutkimusretken vaatekaappiini.
Gilbertinä tuttuun tapaan
Aselea. Ensimmäiset kolme kuvaa ovat
Sannan käsialaa, jälkimmäiset kolme puolestaan
Ellan.
|
Ei ollut hattua pöllittävänä niin vein takin! |
Bonuskuvana vielä vähän Frostia, koska edellistä merkintää kirjoittaessani käsilläni oleva kuvamäärä oli melko rajattu:
Huomenna olisikin sitten suuntana Mimicon! Heitän päälleni jälleen Vincentin, mutten ole vieläkään päättänyt, kumman puvun. ":D" Aamuisten fiilisten mukaan siis! Sunnuntaiksi kaivoin kaapistani esiin pitkästä aikaa Sanzon.
P.S. En ole unohtanut
Woodin heittämää
haastetta. Siitä toivon mukaan lähiaikoina!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti