28. maaliskuuta 2010

他爱我...他不爱我

Voisin tietenkin mennä jo nukkumaan, mutta mitä turhia. Jos kirjoitan merkinnän tämänpäiväisestä photoshootistamme nyt, ei sitä tarvitse tehdä aamulla!

Itse shootista sanottakoon, että se oli pisin kokemani - hypimme ympäriinsä varmaankin noin kuusi tuntia, kun autoilut ja säätämiset lasketaan. Kävimme myös (onneksi) kesken kaiken hakemassa Subwaysta purtavaa, sillä olen nälkäisenä usein harvinaisen pahalla tuulella, ja se tuskin olisi auttanut kuvauksissa. Kuvaus oli myös ehkä hauskin ikinä, sillä kerrankin käytimme paria ympäristöä ja muutenkin oli lippuja ynnä muuta mukavaa proppia/rekvisiittaa. Oli se jännää hyppiä asutusalueen laidalta metsään/pellolle ilmakiväärin kanssa, vaikka se olikin toki lataamaton.

Nyt henkilökunnan kautta itse kuviin! Niissä olikin selaamista, kun kuvia taisi olla yhteensä lähemmäs 700, joista tässä nähdään kymmenen. Kuvat ovat lähinnä kuvausjärjestyksessä, joten mahdolliset viittaukset historiaan eivät ole kronologisessa järjestyksessä. (Anteeksi, vaakakuvat leikkautuvat ilkeästi. Ei voi osata tähän aikaan yöstä. Mutta klikkaus vain ja ne aukeavat!)

Kuvaaja: decorum
Aseenkantaja: Caroliina
Ivan Braginsky: Vorona
Wang Yao: Allekirjoittanut itse.



"I wonder where Yao-kun went~"


"A-ha!"




Sino-Soviet Split aka Kiinan ja Neuvostoliiton ideologinen välirikko.




Upposin lumihankeen ihan vain pari kertaa, joten sideharsot eivät pysyneet kovin valkoisina.


Aikoinaan Kiina seurasi Neuvostoliiton kommunismimallia.


1991.





Sanokaa mitä sanotte, mutta Ivan ja Yao ovat kivoja~ Poseerausidea napattu Godchildin viidennen pokkarin kansikuvasta.


Olen liian väsynyt jakaakseni kanssanne järkyttäviä behind the scenes -kuvia tai muuten vain hassuja otoksia tai ylipäänsä enempää kuvia juuri nyt, joten totean tässä vaiheessa спокойной ночи ja menen nukkumaan. Jos joku välttämättä haluaa nähdä enemmän kuvia, kannattaa seurailla Voronan ja Caroliinan blogeja tai vihjaista, niin voin pistellä linkkejä tai ehkä jopa ladata lisää kuvia jonnekin.

P.S. Otsikko on kiinaa, "rakastaa, ei rakasta". Yllättäen napattu Wikipediasta.

8 kommenttia:

  1. Mistäs tiedät vaikka mun blogista löytyis kaikki vajaa 700 kuvaa heti tänään? 8DDDDD

    VastaaPoista
  2. decorum:
    No en tiedäkään. 8D ... Voisin tosin masentua, jos ihan kaikki fail-kuvatkin olisi siellä. XD

    VastaaPoista
  3. Aijaa. No ehkä ei sitten 8D. Mut vois kai sitä muutaman esitellä.

    VastaaPoista
  4. ...nättiä.
    Todella nättiä. Nuo taustat ja kaikki ja asdffgh *u*

    ...tahdon nähdä behind the scenes kuviakin! o/ Ne on aina niin... sellaisia.

    Ja loppuun voisin sanoa, että... mekin kuvailtiin lauantaina kuusi tuntia. Kuvia tuli vain 400, asut olivat fail ja vaihtelevat ja... me kuvailtiin tosiaan yöllä. Että tämmöinen sattuma 8D
    ...häivyn tästä spämmäämästä.

    VastaaPoista
  5. kiti:
    Kiitos!~ Mietin kerrankin etukäteen, missä voisi kuvata. :D

    Voin harkita moisia epäonnistumisia seuraavan merkinnän loppukevennykseksi, jos rakas rajanaapurini ei tapa minua. u__u/ Olisi kyllä yksi melkoisen epäilyttävä kuva... No anteeksi, että räjähdän aina nauramaan kesken kaiken. 8D

    Kuulinkin jo huhua kaappicosseista. o/ Kukkaruukkuna mainittakoon vielä, että tietojeni mukaan jossain muuallakin Suomessa vietettiin eilen kuvauspäivää. 8D

    VastaaPoista
  6. Mä ainakin teen ihanan behind the scenes -kuvaspämmin, kunhan saan itselleni niitä kuvia. XD Täytynee käväistä Sannalla vierailulla muistitikun kanssa, koska en jaksa odottaa keskiviikkoon, että seen tikun sulta tai Anskilta. 8D

    VastaaPoista
  7. Nämä teidän photiskuvat ovat kyllä todella hienoja. Oma Euphemia-photoshoottini länsirannikolla ei onnistunut ihan yhtä muikeasti, kun Suomen paskaloskainen kevättalvi ei oikein tarjonnut kauhean kauniita maisemia. Teillä sen sijaan näkyy olleen parempi onni matkassa! Tykkään jostain syystä noista melankolisista metsämaisemista oikein paljon - ne jotenkin pelaa yksiin cosplayaamienne hahmojen kanssa. :3

    VastaaPoista
  8. Dashi:
    Kiitoksia kovasti!~
    Ah, voin kyllä kuvitella, ettei loska oikein pelaa Euphemian kanssa. D:
    Olin kyllä itsekin positiivisesti yllättynyt siitä, että maisemat sopivat kuviimme jopa hyvin! Useimpiin hahmoihin on melko vaikea löytää kuvauspaikkaa tästä kaupungista, mutta tosiaan, näille kahdelle masentava talvipäivä olikin parempi kuin aurinkoinen kevätsää. Ja kesällä täällä on useampia auringonkukkapeltoja, joten taustat sen kuin paranee! :D

    VastaaPoista