5. lokakuuta 2013

Vaihtovuosi

Terveisiä nousevan auringon maasta!

En ole varma, olenko tämän blogin puolella edes maininnut asiasta, mutta Japanissa tosiaan olen ja tarkoitukseni olisi viettää täällä seuraavat kymmenen kuukautta opiskelijavaihdon merkeissä. Tämä tarkoittaa todennäköisesti sitä, että pukujen kimpussa ei tule juurikaan puuhailtua ennen ensi vuoden loppupuolta. Tämän blogin ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä hiljaiseksi ainakaan vielä, sillä ajattelin vielä raapustaa asiaa Traconista ja heitellä kuvia parista puvusta ja ehkä kirjoitellakin jotain niistä! Mieleni tekisi myös heittää läjään merkintä tulevista puvuista ja toivepuvuista. Joshuan puku myös matkusti mukanani tänne, koska toivon saavani tilaisuuden kuvata kyseistä pukua Shibuyassa, vaikken ihan Tokion lähistöllä majailekaan. (Toivon mukaan saan myös jostain käsiini silitysraudan, ei näytä tuo vaateparsi ihan rypyttömältä matkalaukussa ahtaasti oleiltuaan...) Mutta nämä enemmän ja vähemmän varmat merkinnät eivät luultavasti ilmesty tänne aivan heti, koska vissiin pitäis jotain kurssejakin alkaa ihmetellä ja väsymys pukkaa yhä niskaan.

Huomiotani vaatii myös toinen blogi, nimittäin vaihtoblogini. Sinne ilmestynee vaihtoni informatiivisemmat asiat, koska blogi on esim. heitetty linkattavaksi yliopiston sivuille vaihtoraporttia korvaamaan. Satunnaiset heitot ja liialliset ostokset menevät sitten muille kyberavaruuden koordinaateille. Toivon mukaan matkan varrella tulee jotain cosplay-aiheistakin turistavaa, jos vaikka pääsisin käymään jossain tapahtumassa tai keksin jotain muuta jännää!

Tein myös matkan kunniaksi Tumblaan sivublogin. Se sisältää Tales of Rebirthin Veiguen rubber strap -version seikkailuja. Olen jo aiemmin pohtinut, että olisi kiva valita jokin asia X ja kuvailla sitä eri maisemissa, ja Japaniin lähtö antoi sitten viimeisen potkun tälle ajatukselle. Alkuperäinen suunnitelmani oli valita tehtävään vastaavanlainen Richard, mutta sitten sain idean Veiguen etsintäretkestä ja sillä mennään! Ehkä Veiguen kollegat pääsevät joskus mukaan tämän seikkailuihin.

Että sellaista tänään! Ottakaa vielä loppuun todistusaineistoa Osakasta saamastani saaliista:

Saatoin vähän innostua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti