1. tammikuuta 2011

WANTED: Flynn Scifo

Uuden vuoden alkamisen kunniaksi on aika aloittaa hahmonmetsästys!

Kuten olen jo maininnut, olen ensi vuonna osa melko suurta Tales of Vesperia -ryhmää. Ryhmässämme on tällä hetkellä 14 jäsentä. Surullista on kuitenkin se, että meiltä puuttuu yhä yksi päähenkilöistä, nimittäin Flynn Scifo.



Jos sinua siis kiinnostaa, niin onneksi olkoon, sinut on juuri värvätty ryhmäämme! Ja jos ei kiinnosta, niin älä yritä, kuitenkin haluat! :---D Pituuseromme ovat jo aika lahjakkaasti metsässä, joten "yhyy oon liian lyhyt" ei ole validi syy olla olematta Flynn. (Jos jotakuta kuitenkin kiinnostaa, ryhmämme Yuri on ~174-senttinen.)

Ryhmämme on suunnitellut kokoontuvansa ensi syksyn Traconissa, päivästä emme osaa vielä sanoa. Suunnittelemme myös kahta photoshoottia, joista toinen olisi kesällä Kotkassa ja toinen syksyisenä iltana Jyväskylässä, mutta mitään ei ole lyöty lukkoon tämän suhteen. (Ei, ryhmässä oleminen ei tarkoita, että sinun on pakko tulla näihin kaikkiin.)

Jos sinua ei nyt vaan millään kiinnosta miekkamiehenä heiluminen, siinä tapauksessa olet taatusti aina halunnut olla iso mies tai sinulla on kaksonen kaveri, jonka kanssa on kiva cossata!


Gauche & Droite sekä Clint.


Toki joukkoomme mahtuu aina muitakin vielä uupuvia Vesperia-hahmoja (Cumore! :---------D), mutta Flynn on ehdottoman ensisijainen haussa oleva hahmo päähenkilöstatuksensa takia. Emme myöskään etsi ns. tuplia, vaan yksi cossaaja per hahmo on aika sopiva määrä. Tästä syystä esittelen vielä ryhmästä jo löytyvät hahmot:


Yuri Lowell
Repede
Estellise Sidos Heurassein
Karol Capel
Rita Mordio
Raven
Judith
Patty Fleur
Duke Pantarei
Alexei Dinoia
Zagi
Yeager
Tison
Nan


Jos siis vähänkään kiinnostaa liittyä joukkoon tummaan värikkääseen, tervetuloa mukaan!

5 kommenttia:

  1. Juuri näin! Flynn tarvitaan. \o/

    Eilen illalla Mintsu kyseli että ketkä kaikki hahmot ryhmässä olikaan, ja jouduttiin pitkään pähkäilemään kuka oli puuttuva 14. hahmo. Mintsun reaktio oli näkemisen arvoinen kun lopulta tsekattiin Deviantartista että kappas, Alexeihan se. |,D

    VastaaPoista
  2. Bawww, tuo hahmo näyttää hirveän kivalta, mutten tiedä noista peleistä juuri mitään enkä taida uskaltaa ilmoittautua ryhmiin, kun en tiedä millainen ensi vuoden aikataulu on. ;___;

    Toivottavasti löydätte jonkun, onnea etsintöihin!

    VastaaPoista
  3. Ioder kanssa vaihtoehdoksi : D

    VastaaPoista
  4. Juusto,
    NOW DIE, FLYNN SCI-- eiku. (Pitää sisäistää hahmo!)

    Wepi,
    Kun valitsin hahmoni, tiesin Vesperiasta muutaman hahmon nimeltä ja ulkonäöltä, en muuta. :D Nyt olen pelannut muutaman tunnin ja katsonut hahmon kannalta relevantteja kohtauksia YouTubesta. Tällä mennään! (Ellen repäise jostain rahaa siihen PS3-versioon.)

    Mukaan voi aina tulla myöhemminkin... ;>

    minny-san,
    Onhan se siellä, kohdassa "muitakin vielä uupuvia Vesperia-hahmoja". Sitä ei vain ole mainittu. u___u/

    VastaaPoista
  5. Wepi, pelistä on tehty leffa (http://aselia.wikia.com/wiki/Tales_of_Vesperia%3A_The_First_Strike) jonka löytää subattuna. Se tosin kertoo peliä ennen tapahtuvista jutuista, mutta siitä ainakin saa todella hyvän käsityksen Flynnin persoonasta~ 8)
    Ja kuten Elzy sanoi, voidaanhan me tulla lähempänä kesää käännyttämään vielä..! >:D

    VastaaPoista