24. joulukuuta 2010

Joulu on taas, joulu on taas...

En jaksanut pienestä pohdinnasta huolimatta alkaa väsätä joulu-Cieliä parissa viikossa, joten joulukuvaksi saatte tonttulakkisen synttäri-Cielin!


Tiedän, että 1800-luvun Englannissa oli taatusti pelikonsoleita, mutta...

... en voinut vastustaa uusien ystävieni näyttämistä hyvän tekosyyn varjolla!

Mainitsinkin jo joskus kyttäileväni Tales of Graces f:ää, ja pitihän se sitten ennakkotilata Play-Asiasta. Ilmeeni taisi olla aika priceless koko loppuillan pelin saavuttua, pitihän sitä vähän väliä tuijotella ja tutkailla ja hihittää. Ennustan, että peli ilmestyy myös cosplay-listalleni päivänä jonakin.

Valkyria Chroniclesista olen haaveillut siitä lähtien, kun pelistä tehtiin anime. Tuolloin minulla ei ollut aavistustakaan, tulenko koskaan saaman PS3:a (joka siis löytyy kuusen alta tänään), joten tyydyin vain harmittelemaan etten voi pelata sitä. Kun sitten olin ennakkotilannut Graces f:n ja näin Valkyrian parilla kympillä Anttilassa, ei ostopäätöstä tarvinnut hirveän kauaa tehdä. Mielenkiintoisinta pelissä on cosplayn kannalta se, että olen pohtinut kolmea hahmoa, mutta yleisestä hahmolinjastani poiketen kaikki kolme hahmoa ovat naisia. Itse asiassa olin yhdessä vaiheessa jo kovasti sitä mieltä, että cospaan ensi vuonna pelin päähenkilöä Aliciaa, mutta valitettavasti se taitaa jäädä vain ideaksi. En silti heitä kirvestä kaivoon, sillä mieluusti vielä joku päivä lisäisin tämänkin pelin pukulistalleni.

Jos joku keksii, kuinka Selvaria Blesin peitsen ja kilven voi toteuttaa, kuuntelen! Puku voisi olla hauska, mutta ilman kyseisiä proppeja se ei jaksa kiinnostaa. Jos kahvoihin saa vielä piilotettua valot ja peitsen kärkiosasta saa pyörivän (:----D), niin mikäs sen hienompaa! (Oikeastihan tekniset taitoni eivät riittäisi, mutta mitä turhia moisista yksityiskohdista välittämään.)


Päänsärkyä aiheuttavat propit, y/y?

Hyvää joulua kaikille~!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti