3. elokuuta 2010

Hornantuutin tarinat

... kuten eräs ryhmäläisemme ilmaisi, kun pohdimme, millaista olisi pelata suomenkielistä Tales of the Abyssia. Omenageeli auttaa HP:n vilkkuessa ja Närkästyksellä hutkitaan vihollisia. Raportin photoshootista teille saattaa Myrskyn tahdistus.

Luulenpa, etten ole vielä valmis suomenkielisiin Tales-peleihin.

Nyt on siis aika kirjoittaa Abyss-shootistamme, joka suoritettiin pari viikkoa sitten Helsingin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Alkuperäinen suunnitelmamme oli mennä Suomenlinnaan, mutta sateen pelossa päätimme jäädä puutarhaan. Joukkoomme kuului 11 puku päällä hiipparoivaa henkilöä sekä kaksi kuvaajaa. Kuvia odotellessa en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään ("Kyllä ne kuvat kohta saadaan, teen sitten merkinnän!"), mutta nyt saatuani käsiini toisen kuvaajan kuvat voin sen tehdä. Alunperin tarkoituksenani oli selittää jotain myös puvustani, mutta eipä siinä oikeastaan ole mitään jännää selitettävää, joten mitä turhia. Kysykää, jos haluatte tietää jotain.

Mitä kuvanmuokkaukseen tulee - taitoni ovat lähinnä luokkaa "Kirkkaus/kontrasti", "Rajaa" ja "Kloonaa", joten mitään suurta kuville ei ole tapahtunut. Säädin joidenkin kuvien valotusta huonoin tuloksin, piilotin pari satunnaista ohikulkijaa ja joitakin nimikylttejä sekä kajosin omaan pukuuni piilottaakseni maskin sivuosaa, sillä kyseisen kohdan päällä piti olla hiuksia. Kuinka ollakaan jätin joko tekemättä hiussiirron ennen joitakin kuvia tai tein sen huonosti, joten säilyttääkseni mielenterveyteni turvaudun nyt kuvankäsittelyllä huijaamiseen parissa kuvassa. (Kyllä, karsastan asun muokkaamista digitaalisesti niin paljon, että minun on tunnustettava tekoni tai saan omantunnontuskia.)

Mutta se näistä löpinöistä. On kuvien aika!

Kuvaaja: Caroliina

Ylärivissä:


Tässä ovat selkeästi sarjan protagonistit.


Kaksi puolta, kolikko, miten se nyt menikään.


Pakollinen omakuva.


Tässä kuvassa ei ehkä ole kovin monelle mitään erityisen jännää, mutta kyllä se minusta on jännää, sillä Peonyn rooliin joutui oma äitini. :---D


Puun takana virnuilu onpi hauskempaa!


Tätä et nähnyt sarjassa: Van-senseillä oli usein ongelmia fanipoikiensa takia.


Nyt seuraa päivän tarina.

CHEAGLESTUS

Cheaglenmetsästyskausi on alkanut! Tunnettu cheaglenmetsästäjä Luke ei aikaile, vaan käy 'kesyttämässä' itselleen ratsuksi yhden moisen.


Cheaglenmetsästäjä Luken oikea työ on kuitenkin keisari Peonyn lemmikeistä huolehtiminen. Tapansa mukaan kevyt kävelylenkki metsässä päätyy katastrofiin, ja cheaglenmetsästäjä Luken juuri kesyttämä ratsu pääsee karkuun.


Rappigit tunnetaan pahamaineisen itsepäisinä ja väkivahvoina otuksina. Kukaan ei tiedä, kuinka keisari Peony tulee toimeen kuuden moisen kanssa.


Päivän taistelun voittaa kirkkaasti rappig.


Shootin jälkeen siirryimme Voronan luokse kymmenpäisenä joukkona pelaamaan Abyssia, mässäämään pizzaa, selittämään ja pohtimaan ensi vuodeksi ryhmää Tales of Vesperiasta. Hahmovalintoja ei ole vielä oikeastaan tehty eikä toivottavasti tehdäkään muutamaan kuukauteen, sillä keskittymiseni uusien asujen valintaan on melko heikoilla muuttohässäkän ja kaikkeen siihen liittyvän kanssa. Tämä cosplayer muuttaa Jyväskylään yliopiston perässä!

5 kommenttia:

  1. Aaaa eikä, äitisi on ihana! Minulle kanssa mamma, joka suostuu mukaan lapsensa cosplayhassutuksiin. 8''D

    Ryhmänne on kovin komea, itse en alkulähdettä tunne oikeastaan lainkaan mutta hienoja pukuja siinä selvästi on. Ihailtavaa, että saitte kasattua noin paljon ihmisiä mukaan. *w*

    VastaaPoista
  2. Omenageeliä! \:D/

    Ilahduttava photoshootpostaus on ilahduttava! Sairaan hienot puvut koko porukalla, ja iloitsen erityisesti kuvista, joissa näkyy olleen hyvä meno. Ihmisten pitäisi postata enemmän photoshootkuvia, joissa näkyy myös shootin fiilistä ja tekemistä (köh, memo minulle) eikä vaan ns. siistiä hahmoposetusta. Kiitos näistä!

    VastaaPoista
  3. Wepi,
    Oli kuulemma once in a lifetime -kokemus, mutta suostuipa ainakin siihen! :D Sen siitä saa, kun on vain kuusi senttiä tytärtään pidempi ja tällä sattuu olemaan pari asua samasta sarjasta...

    Kiitos!~ Tales-peleistä löytyy kyllä aivan ihania pukuja. *-* (Sekä vastaavasti myös aika mielenkiintoisia yksilöitä...) Tunnen vain muutaman Talesin oman kokemuksen kautta, mutta ei se mitään, minähän cossaan vaikka parin YouTube-videon voimalla jos haluan. >|

    Olen itsekin kovin tyytyväinen ihmismäärään. :3 Yleensä näin suuret ryhmät tuntuvat lähinnä hajoavan käsiin, mutta meillä ainoa menetys oli se, että satuimme olemaan Tokiossa Traconin aikaan - ja nyt sekin on korjattu.


    trinode,
    Se valloittaa Suomen! :0

    Kiitän kovasti! Mainiota, että ilahduttaa, sillä katsottavaksihan nuo kuvat on tänne lätkäisty. :D Vähemmän tavalliset kuvat ovat todellakin mukavaa katseltavaa - varsinkin, kun itse on tällä "pönötänpä nyt tässä samassa posessa puolet ajasta"-puolella. Onneksi joukkoome mahtui muutama vähemmän rajoittunut henkilö!

    VastaaPoista
  4. Riitta vois ruveta cossaa ihan harrastuksekseen XD Sulautuu tuonne niin loistavasti. Mut mikä toi possu on o.O söpöö <3

    VastaaPoista
  5. Pipi,
    Ei se varmaan haluaisi ainakaan minun kanssani - käskytin sitä kuvausaamuna ympäriinsä, kun olen pukua pukiessani aina pahalla tuulella ajan loppumisen pelosta. 'D Mutta siitä kyllä saisi väännettyä hahmoja!

    Se on rappig, Juuston käsialaa. 8D/ Peony rakastaa niitä.

    VastaaPoista