23. maaliskuuta 2010

There and back again - Tampere kuplii

Nyt kun keskipitkän ruotsin yo-kirjoitukset ovat enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi ohitse, voin vihdoinkin kirjoitella toissapäivästä - mikä hurjan pitkä aika odottaa merkinnän kirjoittamista tapahtumasta! (C'mon, YTL. Strömming. Silakka. Ei näin.)
Silakasta kukkaruukkuun, eli itse aiheeseen!

Olenkin jo selittänyt aiemmin hahmo- ja materiaalivalintojeni syitä, joten selviätte nyt helpolla ettekä joudu lukemaan asiasta sen enempää. Haluan kuitenkin hihittää nyt julkisesti sitä ihmettelevien "Mä en olisi ikinä uskonut, että sä cossaat Hetaliaa!"-lausahdusten tulvaa, jonka toveri Ivan sai osakseen.
Hihihi. >:3
Kiitos sinulle, Anni, kun suostuit tekemään asun jota sinun ei odotettu koskaan tekevän. ♥
Ja nyt moisten tunteilujen jälkeen jatkakaamme matkaamme kuplivaa Tamperetta kohti.

Kuvaaja: Hoothoot

Jotka eivät olleet paikalla saavat viimeistään nyt tietää, että minä tosiaan olin yksi cosplay-kisan tuomareista tapahtumassa. Homma lähti lähinnä siitä, kun totesin itsekseni "Hei, Anni oli tuomari viime vuonna, mäkin haluan kokeilla! >:(" Sitten hihitin itsekseni, että olisihan siinä ihmisillä ihmeteltävää, jos tuomaristoon soluttautuu Hetalia. No, hainpa sitten tuomariksi. Ja pääsin.
Tuomarointi oli hauska kokemus enkä olisi ollenkaan pahoillani, jos joskus pääsisin moiseen tehtävään uudestaan. Olin toki hiljainen, aluksi erittäin hiljainen. Jossain vaiheessa löysin kuitenkin taas äänihuuleni ja uskalsin kysellä eeppisiä "Miksi tämä hahmo?"-kysymyksiä Hoothootin esimerkkiä seuraten. Yritin myös ihan oikeasti ottaa vähän opikseni mahdollisista kysymyksistä ja sanomisista ja tulin myös siihen tulokseen, että minun täytyy oppia pukemaan sanoiksi se, mikä asussa on mielestäni hyvää ja mikä ei. Omia asujani ajatellen keksin myös tarvitsevani ilmeharjoituksia peilin edessä. Apua.

Toinen asuvalintojamme koskeva askarruttava asia mielessäni ennen tapahtumaa oli se, joudummeko tekemisiin muiden Hetalioiden kanssa. Kas kummaa, emme joutuneet - ehkä Hetalioille harvinainen enemmän tai vähemmän vakava auramme yhdessä Hoothootin kanssa pitivät ihmiset loitolla, ken tietää. Tai sitten meistä ei vain pidetty. Keksin meille hyvän iskulauseenkin: "We're invading your fandom, making things serious." Mietittyäni asiaa tulin myös siihen tulokseen, että parina cossaaminen on ovela juttu - harva kehtaa tulla napsimaan toista osapuolta mihinkään ja jättää näin toista yksin.
... Toisinaan minusta tuntuu, että pohdin asioita, jotka eivät ihan oikeasti kiinnostaa ketään muuta. :D Ajattelen paljon ja selitän vielä enemmän.

Well hello there! Kuvaaja: Hoothoot

Lauantaina vuorossa olisi tosiaan photoshoot, sitä ennen peruukki kaipaa hellää harjausta ja ehkä jokin muukin kohta asua vähän fiksausta. Joten viikonloppuna suuntaamme jonnekin suuntaan proppeinemme ja yritämme tallentaa digitaaliseen muotoon hahmojemme niin ystävällisemmät kuin sotaisemmatkin suhteet. Pitäisi varmaan jo kirjoittaa ideoita ylös, ettei tarvitse sunnuntaina kirota, kun huomaa unohtaneensa puolet haluamistaan kuvista.

Sivuhuomautuksena tähän loppuun voisin sanoa, että Desuconiin tosiaan ilmestyy Ciel Phantomhive - version paljastan täällä luultavasti vähän myöhemmin - ja Traconiin kenties punaisempi Kiina, mahdollisesti hahmo-CD:n kannesta.

3 kommenttia:

  1. Mitäs tämä hämmentävän voimakas tunteilu oikein on olevinaan! Ei lainkaan sinun tapaistasi, pikku punatähteni! Taisi paricosplay pehmentää pääsi.

    VastaaPoista
  2. Dah~
    Olen samaa mieltä tuosta teidän 'We're invading your fandom, making things serious' lausahduksesta 8D
    Tai siis. Tykkään itse kyllä hölmöillä ympäriinsä, mutta tahdon kuitenkin edes jotain pientä pohjaa sille... D8 Ja muutenkin hölmäilen, öö, vakavammin/syvemmin/tummasävyitteisemmin? .__. *seliseliseliseli*
    Mutta, taskutkin sait nähtävästi ihan näppärästi tehtyä ja sellaista. >u< Hieno tuli, pakko sanoa.
    Ja nyt jään odottelemaan noita tulevia kuvia~

    VastaaPoista
  3. Vorona:
    Sitä ne kivat hahmot, ruotsi ja myöhäinen kirjoitusaika teettää. D: Ei vaan, pitäähän sitä nyt joskus kiittää, kun moinen "suuri ihme" tapahtui. o/
    ... Toistaakseni itseäni: se, että sinä olet maailman suurin valtio, ei tee minusta pientä. >:C

    kiti:
    Jepjep. Kyllä minäkin osaan olla totaalinen hypettäjä, mutta... Niin. Yleensä se on vain mieletöntä selittämistä, ei niinkään konkreettista toimintaa. Tanssimiset jätän omaan huoneeseeni, paitsi ehkä Caramelldansenin. o/
    Kiitos~ Olen kanssa ihan semityytyväinen niihin, vaikka feilasinkin läppien ja vekkilaskelmien kanssa. Se oli odotettavissa. :D
    Ja minä jään kehittelemään kuvaideoita ja toivon, ettei pokka petä kolmen sekunnin välein niitä toteuttaessa. ... Ai niin, ilmeharjoittelu. D:

    VastaaPoista