23. helmikuuta 2010

Draw a circle, there's the earth...

Cossaajat ympäri maailman ovat luultavasti kuulleet kyseistä laulua hoilattuna japaniksi jo kyllästymiseen asti. Siitä vain, minä kyllä jaksan kuunnella - kunhan pidätte sen Amerikan version kaukana minusta.

Ajattelin siis nyt pureutua hieman tarkemmin seuraavaan pukuuni, joka on tosiaan Hetalian Kiina aka Wang Yao. (Käyttämäni nimitys hahmosta vaihtelee jostain syystä Yaon ja Kiinan välillä.) Sitä ei ole vielä oikeastaan aloitettu, mutta osa materiaaleista löytyy ja ajatustyötä on tehty. Ajatustyöhän auttaa huomattavasti cosplayssa: tulee vähemmän ikäviä yllätyksiä ("Mitä, onko tässä asussa tuollainenkin osa?!") viimeisinä päivinä ennen conia ja asua on muutenkin helppo rakentaa, kun tietää paremmin, mitä pitää tehdä. Myös muistilistat ovat käteviä - kun pikkuasiatkin on listattu, tuntuu asu edistyvän, kun yliviivattavaa riittää! Erityisen tärkeitä ne ovat tosiaan viimeisinä päivinä, ettei conissa tarvitse huomata jonkin asian unohtuneen.

Krhm. Nyt siihen asuun.

Miksi? Koska Hetalia on tehnyt minulle saman kuin niin monelle muulle suomalaiselle - varastanut aivoni. Alunperin halusin cossata Englantia, sitten Liettuaa, sitten Japania, Kiinaa, taas Japania, Kiinaa, Japania, Kiinaa... No, nyt tulee sitten Kiina. Lempihahmoruletti sattui häneen pysähtymään.
Kenen kanssa? Tulette näkemään seurassani Venäjän/Neuvostoliiton/Ivan Braginskyn/... Kyllä te tiedätte. Sen yandere-miehen, jota kannattaa pelätä syystä. Rakkaalla lapsella on monta nimeä! Voisin tässä myös mainita, että kyseistä henkilöä cossaava henkilö tuskin tekisi Hetalia-asua, jos en olisi puhunut asiasta paljon, luvannut jopa tehdä kyseisen asun ja muutenkin manipuloinut. Mutta ehkä parempi, että Anni tekee pukunsa itse... Ei tarvitse sitten vikana iltana kahta asua vääntää.
Mihin? Tampere kupliiseen. Photoshootteja myös luvassa myöhemmin, ehkä hahmon eri asuissakin.


Peruukki: Kävin mieletöntä sisäistä taistelua mustan ja ruskean peruukin välillä, mutta päädyin ruskeaan. Tämä näyttää tavallisen hehkulampun valossa vähän... epäsopivalta. Kimaltelee välillä iloisen vaaleana. Muutenkin peruukki saisi olla ehkä vähän tummempi, mutta eiköhän tuo mene. Katsoo vain hieman, missä asua kuvaa. Peruukki on eBaysta, Hongkongista taisi tulla. $28,99.
Kangas: Kuten jo mainitsin edellisessä merkinnässä ja kuten nyt huomaatte, kangas on tosiaan harmaata. Sillä Yaosta on harmaapukuinenkin kuva! Mutta miksi harmaa, kun Kiinan armeijan uniformut ovat kerran vihreitä? Koska vihreitä kankaita kyllä oli kaupassa pilvin pimein, mutta kaikki olivat mielestäni väärää sävyä tai huonoa materiaalia. Joten päädyin tähän harmaaseen. Tämäkin kangas on kyllä melko ohutta, mutta ei sentään lakanakangasta. Jostain laarista sen löysin Helsingin Eurokankaasta - 16€/kg.
Muuta: Teurastan varmaankin punaisen t-paidan hihanauhaa varten. Sen tähdestä tulee valkoinen, jotta pysyn samassa referenssikuvassa koko ajan - toivon mukaan löydän vaikka silitettävän paikan, josta sen voisi tehdä. Kengistä tulee ehkä vähän ongelma, koska ne ovat referenssissä vaaleanruskeat, eli päällystystyötä teettäisi... Äiti ei vaan taida tykätä, jos menettää teräskärkiset maiharinsa.


Panda, käsiase ja lippu - siitä on pienet Kiinat tehty! Panda ei ehkä ole yhtä söpö ja pieni kuin referenssikuvan, mutta tuo sattui löytymään huoneestani valmiiksi. Se onkin kovispanda! Käsiaseen sain alunperin Annilta, kun cossasin Melloa. (Anni oli Matt.) Kiinalla ei ehkä pyssyä paljon nähdä, mutta en satu omistamaan wokkipannuakaan, joten otetaan eeppisiä Sino-Soviet Split -kuvia sitten tämän ja ilmakiväärin kanssa. Lippu on eBaysta, Ameriikasta tullut. $13,90.


Tässä talostamme sattumoisin löytyviä itämaisen oloisia tavaroita, joita voisi ehkä hyödyntää photoshootissa. Voi tosin olla, että nämä vaativat Yaon punaisen asun - uniformu ja päivänvarjo eivät ehkä oikein sovi yhteen? Kysymys kuuluu, onko se nyt cheongsam vai mandariinitakki ja ovatko Yaon housut sen kanssa mustat vai valkoiset. Itse asiassa muistaisin nähneeni kuvia molemmista. Cheongsamin haluaisin - sen tekemisessä kyllä pitää ajatella jo kaavojakin... En tosiaan väännä useinkaan uusia kaavoja asuja tehdessäni, vaan muokkaan suoraan vanhoja.
Jossain täällä huoneessa on vielä pari kiinalaista viuhkaa, mutta tällä hetkellä ne ovat tosiaan... jossain. Taitaa pari kiinalaista posliinikissaakin löytyä.

Ja minä kun luulin, ettei tästä aiheesta saisi paljoa tekstiä! No, tapanani onkin selittää huomattavasti enemmän kuin tarkoitus oli. Katsotaan, josko saisin lähipäivinä jo aloitettua asun tekemisen (ja kokeisiin lukemisen), tällä hetkellä selkäni tut mir weh. Onneksi kylmägeeli ja särkylääke auttaa! Mutta olin vielä kuumeessakin viime viikolla ja missasin penkkareiden rekka-ajelun. Ketuttiko? KYLLÄ.

1 kommentti:

  1. Voin kyllä sanoa, että meitäkin ketutti kun et ollut rekka-ajelulla. ;____;

    VastaaPoista