14. elokuuta 2014

Ishikawan prefektuuri: perinteistä kulttuuria Notossa

Osallistuin viime viikon lauantaina Ishikawan kiertoajelulle, joka oli suunnattu prefektuurissa opiskeleville yliopistovaihtareille. Kiertoajelun kohteena oli Noto, prefektuurin pohjoisosassa sijaitseva niemimaa. Järjestäjänä toimi Ishikawan prefektuuri.

Kokoonnuimme aamulla Kanazawan asemalla. Bussimme ensimmäisenä kohteena oli Wajiman aamutori, joka tunnetaan yhtenä Japanin kolmesta suuresta aamutorista. Valikoimasta löytyy niin tuoreita paikallisia elintarvikkeita kuin perinteistä käsityötäkin. Sade saattoi hieman vaikuttaa torilla olevaan ihmismäärään, mutta säästä huolimatta torilla käynti oli hauska kokemus.

Wajiman aamutori.
Aamutorin jälkeen suunnistimme jalan Wajima Kōbō Nagayaan kokeilemaan syömäpuikkojen kaivertamista. Kaivertamisen jälkeen Nagayan henkilökunta lakkasi ja kultasi kaiverruksemme. Kuten odottaa saattoi, siististi kaivertaminen ei ollut erityisen helppoa ensikertalaiselle, mutta jonkinlaista jälkeä saimme aikaa. Valitsin oman kaiverrukseni pääkuvioksi nimelleni valitsemat kanjit.

Syömäpuikot kaiverrusvälineineen.
Lounaan jälkeen jatkoimme bussilla Senmaidan riisipelloille. Ne näyttävät melko hauskoilta, koska yksittäiset osat ovat pieniä ja luovat aaltoilevan kuvion rinteeseen. Pellon osat ovat myös liian pieniä koneiden käyttämiseen, joten riisinviljely tapahtuu täysin käsityönä. Maiseman kruunaa meri, sillä Senmaidan riisipellot sijaitsevat aivan rannassa. Näkymä oli todella kaunis jopa sadepäivänä.

Senmaida.
Palasimme Senmaidasta kiriko-nimisiä lyhtyjä esittelevään museoon. Kirikot ovat suuria Noton festivaaleissa käytettäviä lyhtyjä - korkeus vaihtelee neljästä metristä jopa viiteentoista! Kirikot olivat todella näyttäviä ja toivon, että pääsen joskus näkemään niitä käytössä. Museossa oli myös lyhyitä videopätkiä Noton festivaaleista, joten jonkinlaista mielikuvaa niistä saa, vaikkei niitä itse pääsisikään todistamaan henkilökohtaisesti.

Kirikomuseon pääsali.
Viimeisenä kohteenamme oli paluumatkalle sijoittuva Chirihaman rantatie, mutta valitettavasti rannalla ei saanut ajaa huonon sään takia. Normaalistihan rannoille ei ole hirveästi asiaa nelipyöräisellä, mutta Chirihaman hiekka on tavallista hienompaa, mikä mahdollistaa sen pakkautumisen tiiviiksi meriveden avustuksella. Olisin kovasti halunnut päästä kokemaan rannan bussissa, mutta ovathan ne rannat kivoja jalankin! Katselimme hetkisen maisemia ennen paluumatkan jatkamista.

Chirihaman ranta.
Kaiken kaikkiaan päivä oli kokemisen arvoinen. Olin halunnut käydä Notossa jo pidemmän aikaa, ja kiertoajelu antoi siihen oivan mahdollisuuden. Olen varma, että Notossa on vielä paljon muutakin nähtävää, joten ehkä vielä jonain päivänä palaan tutkimaan seutua tarkemmin!

2 kommenttia:

  1. Todella mukavan näköistä seutua. Kirjoitat kaivertaneesi noihin puikkoihin valitsemasi kanjit nimellesi, miten näiden kanjien valitseminen oikein toimii, ja niin että sen voi vielä lukea oikein?

    VastaaPoista
  2. Itse valitsin nimeni kanjit kalligrafiatunnin yhteydessä, joten käyttö ei ole koskaan ollut virallista, mutta erään vaihtarikaverini tuutori valitsi tämän nimelle kanjit, joita käytettiin ainakin pankissa.

    Valitsemisessa kannattanee miettiä ensin lukutapaa, mutta koska ulkomaalaiset nimet eivät aina taivu tavutaulukkoon ja koska kanjien lukutavat nimissä tuntuvat välillä olevan mitä sattuu, voinee asiassa ottaa hieman vapauksia. Esimerkiksi omassa etunimessäni ei ole mitään ongelmaa tavujen puolelta, mutta valitsin ra-tavulleni rai-kanjin merkityksen vuoksi. Virallisissa papereissa lukutapa pitää yleensä kirjoittaa, joten niiden suhteen ongelmaa ei ole, ja muussa tapauksessa voi korjata muiden lukutavan tarvittaessa. (Jos kanjinimestään haluaa niin virallisen, että se alkaisi näkyä esimerkiksi ID-kortissa, en tunne toimintatapaa.)

    Kanjit nimissä ovat myös sukupuolettuneita, mutta henkilökohtaisesti heitin moisen käytännön ulos ikkunasta, sillä nimessäni on sekä naisilla käytettävä kanji että miehillä käytettävä kanji.

    VastaaPoista