5. helmikuuta 2012

Desucon Frostbite eli miksi piilolinssit kannattaa ottaa vakavasti

Ai että minulla venähtää turhan helposti tämä merkintöjen kirjoittaminen? Ei se mitään, ehtiihän sitä aina vähän myöhemminkin!

Desucon Frostbite tosiaan oli ja meni muutama viikko sitten. Kuten viime merkinnässäni totesin, toimin tapahtumassa narikkavänkärinä ja neljän tunnin vänkäröinti per päivä tahdittikin pitkälti viikonloppua. Ohjelman katsominen jäi avajaisten ja päättäjäisten lisäksi hall cosplay -kilpailuun, jota päätin mennä katsomaan, kun Aselea pyydettiin mukaan kilpaan tämän uudessa Estelle-puvussa. Sinne kipitettiinkin sukkasiltaan, kun kenkäni olivat osittain hajonneet narikassa hyöriessä... Tämä ei tosin tullut yllätyksenä, pikemminkin olisin yllättynyt jos kyseessä oleva liimaus ei olisi pettänyt!

Lauantainahan cossasin Kyou Kara Maou!:n Daikenjaa.

Merkinnän kuvat Juuston käsialaa.


Testattuani mustia piilolinssejäni pikaisesti perjantaina olin melkoisen innoissani - hyviltähän ne näyttivät! Lauantaina heitin siis linssit silmään ja lähdimme Minnan kanssa conia kohti. Pari tuntia conissa oltuamme totesin, että piilarini tuntuivat jokseenkin epämukavilta. Mitä tehdään, kun linssit tuntuvat epämukavilta päässä? Otetaan ne pois? Eeeei, enhän minä nyt kun ihan pukua varten moiset ostin! Ajattelin, että ehkei siinä mitään, jos niitä päivän pitää.

Ei näin.

Tuntien kuluessa linssit alkoivat tietenkin tuntua yhä epämukavammilta, ja taisivat ne kuivahtaakin. Tässä vaiheessa olin jo valmis ottamaan ne pois, mutta syystä ja toisesta en juuri silloin voinut. Siispä pidin linssit sitkeästi päässäni vielä muutaman tunnin, kunnes matkasimme takaisin Minnan kämpille ja pääsin vihdoin vapauttamaan silmäni kyseisistä kapineista.

Seuraus? Silmäni tuntuivat karheilta pari päivää, joten sunnuntaina ei laitettu edes värittömiä linssejä. Pari päivää tämän jälkeen oli vielä kevyitä oireita, mutta näidenkin poistuttua huokaisin helpotuksesta - silmäni olivat tainneet toipua.

Niinhän sitä luulis!

Viime viikon alussa tunsin epämääräistä särkyä silmieni ympärillä. Muutaman päivän tätä ihmeteltyäni menin optikolle tarkistuttamaan silmänpaineeni. Korkeaa silmänpainetta ei kuulemma pitäisi edes tuntea, mutta pitihän sitä jostain aloittaa säryn syyn hakeminen. Mitäpä kertoo optikko? Silmänpaineeni olivat normaalit - mutta sarveiskalvoni vahingoittuneet. Oho.

Yhtäkkiä sopuhintaan ostetut piilolinssit kävivätkin aika kalliisti, kun suuntasin seuraavana päivänä silmälääkäriin. Kävin siellä muuten oikeastaan turhaan - sarveiskalvoni olivatkin yön aikana parantuneet! Veikkaan syyksi kosteuttavia silmätippoja, joita ehdin käyttää noin vuorokauden ennen optikolla käymistä. Ainakaan en keksi mitään muuta järkevää selitystä. Mutta eipä sillä syyllä kai ole niin väliä, kunhan parantuivat tyhmyyteni aiheuttamista vahingoista.

Kivat linssit mutku. ;_;

En tiedä varmasti, liittyikö optikolle ajanut särky jotenkin piilolinsseihin vai ei. Yleislääkärin - kyllä, ehdin moistakin jo käydä tapaamassa tällä viikolla säryn jatkuessa - mukaan se voisi olla niiden aiheuttama reaktio. Särky ei ole vieläkään mennyt kokonaan ohi, vaikka onkin vähentynyt parin viime päivän aikana. Tällä hetkellä popsin lääkärin määräämiä antihistamiineja, jos säryn aiheuttaja olisi jokin piilolinsseissä ollut aine. Mutta johtui tämä särky piilolinsseistä tai ei, tarinan opetus on tämä: piilolinssit tulee ottaa vakavasti. Silmät ovat kuitenkin melkoisen herkät, ja tuskin kukaan niistä vapaaehtoisesti luopuisi. Älkää siis tehkö kuten minä ja pitäkö niitä linssejä väkisin päässä, vaikka itse tuntisitte, etteivät ne sovi silmiinne. Jos ihan oikeaoppisia ollaan, uudet linssithän tulisi testata optikon kanssa. Ei pääsisi syntymään tällaisia tilanteita...

Frostbiteen palataksemme, siellä tais olla joku sunnuntaikin? Silloin pyörin tosiaan paikalla Star Driverin Shingona. Otti Juusto pari kuvaakin minusta, mutta vähän myöhemmin tulin ajatelleekseni jotain...

"Hei, oliks mulla lasit päässä kuvissa?"


PS. Ajattelin vähän käväistä Kiotossa ja Tokiossa heinäkuun alkupuolella! Tekisi ehkä ihan vähän mieli tehdä mukaan eräs puku tai toinen, mutta luultavasti jää tekemättä, koska muut puvut ja matkatavaroiden painorajat jne. Eikä katana mahdu matkalaukkuun. Enkä oikeastaan haluaisi edes tehdä moista.

2 kommenttia:

  1. Sen lisäksi, että piilolinssit tulee ottaa vakavasti, tulee myös käsihygienia niitä käsitellessä ottaa vakavasti. Tässä pro tip kaikille lukijoillesi:

    Ennen kuin ryhdyt laittamaan piilolinssejä silmiisi tai ottamaan niitä pois, pese kätesi huolellisesti saippualla. Sitten pese ne uudelleen.

    Vanha sanonta kuuluu, että suurin osa piilolinssiongelmista onkin oikeasti käsihygieniaongelmia. Onhan toki mahdollista, että Sinun kohdallesi on osunut oikeasti huonot piilolinssit, mutta halusin tähdentää tätä kun et asiaa kirjoituksessasi maininnut.

    VastaaPoista
  2. Ostin muutama vuosi sitten piilareita, ihan Suomesta siis, firmalta, joka on kehuttu ja kovasti mainostettu, joten toki sitä oletti, että piilaritkin ovat laadukkaita.
    Hieman siis ihmetytti, kun laitoin piilarit silmiini ja pari sekunttia myöhemmin näköni huononi, aivan kuin piilareita ei olisikaan ollut silmissä.
    Ja mieletön, aivan mieletön särky iski silmän ympärille samalla hetkellä.
    Menin heti käymään optikolla, joka katseli silmääni ja ihmetteli myös asiaa, koska hänkään ei nähnyt mitään poikkeavaa silmissäni.
    Kunnes sitten huomasi jonkin pienen sirun. Ja toisen. Ja sen jälkeen hän löysi sirpaleita kuusi kappaletta.
    Piilolinssi oli "räjähtänyt" kappaleiksi silmääni ja sirpaleet olivat uiskennelleet melkein silmäni toiselle puolelle asti.
    Optikko sai onneksi kaikki sirpaleet ongittua pois silmästäni ja mitään vahinkoa ei tapahtunut.

    Olen siis täysin samaa mieltä kirjoituksesi kanssa. Piilarit ovat vakava asia.

    VastaaPoista