16. maaliskuuta 2010

Maapallo pyörii yhä

Minun kyllä piti seuraavaksi joko a) raportoida ensi lauantain asustani tai b) kirjoittaa kehityksestäni cosplayn parissa, mutta kun nyt kerran viikon sisällä aion pukeutua cosplaypiireissä hyvinkin huonon maineen saaneen sarjan pukuun, niin ajattelin ottaa asian esille. Kehtaan lähteä siitä oletuksesta, että tätä tekstiä lukevat tietävät Hetalian perusidean, koska siltä on ollut huomattavan vaikea välttyä tämän vuoden kuluessa.

Hetalia on luultavastikin saanut huonon maineensa kahdesta syystä. Toinen on huonosti tehdyt puvut, mutta vielä enemmän väittäisin maineen johtuvan fanien päivänvaloa huonosti kestävästä käytöksestä. Nämä asiat ovat faktoja enkä yritä kiistää niitä. Itse asiassa minuakin hatuttaa moinen. Ei kuitenkaan pelkästään edellä mainittujen asioiden itsensä vuoksi, vaan sen tähden, että kaikki Hetaliasta innostuneet tai sitä cossaavat eivät ole niitä, jotka aiheuttavat kyseisen maineen. Oikeastaan minulla ei ole oikeutta edes valittaa asiasta, koska olen itsekin huokaillut Narutojen määrää. Kenties Hetalia on kuitenkin auttanut minua havaitsemaan, ettei suuri määrä cossaajia automaattisesti tarkoita, että sarjaa tulee paheksua. Nyt tiedän, miltä niistä ihan hyvin tehdyistä ja hyvin käyttäytyvistä Narutoista tuntui. Toivotaan, että otin opikseni.

Puvut
Hetalia-puvut ovat hankalia jo sen tähden, että ne ovat suurimmaksi osaksi uniformuja tai maiden perinteisiä pukuja - niillä on siis oikeasti vastine oikeassa elämässä. En nyt tarkoita, että kaikkien Hetaliaa pukuilevien täytyy tehdä viiden sivun taustatutkielma valitsemansa uniformun historiasta ja sen vaikutuksesta ajan koiriin, mutta mielestäni järkeä saa silti käyttää. Voisin vuodattaa tuskaani huonosti tehdyistä Kiinan perinteisistä puvuista, mutta jätän sen väliin, koska a) en halua loukata ihmisiä turhaan ja b) ajattelin tehdä asun itsekin, joten kaivan vain hautaa itselleni valittamalla nyt ja tekemällä sitten itse kaikki samat virheet! :D
Itsehän sorruin heti ensimmäisenä värikompromissiin - no, onhan siitä harmaasta uniformusta sentään yksi kuva.


Todistusaineistoa!

No, enpä nyt kangasmateriaaleistakaan voi kovin paljoa nurista, koska sopivia uniformukankaita oikeissa väreissä on melko rajoitetusti. Se ei kuitenkaan estä sitä, etteikö lakanakankaalle voisi etsiä vähän parempaa vaihtoehtoa.
Ongelma tulee kuitenkin esiin siinä vaiheessa, kun sitä pukua tehdään. Puolihuolimattomat puvut näyttävät harvoin hyvältä - niitä on Hetaliasta näkynyt aivan liikaa. Inhottavin piirre tässä on tietenkin se, että koskaan ei voi tietää, onko joku asu oikeasti huolimattomasti tehty vai onko henkilö yrittänyt parhaansa. Minä en koskaan lopeta yrittämistä kokonaan, mutta asun vimeistely jää usein viimeiseen yöhön, ja tietenkin tällöin tulee huolimattomampaa jälkeä - toivon vain, että yritys tuottaa tulosta silloinkin.

Käytös coneissa
En ole itse (onneksi) joutunut todistamaan pusupiirejä tai muuta häiritsevää käytöstä kovinkaan vakavissa muodoissa, mutta se ärsyttää minua silti. Conit eivät ole tekosyy älyttömälle fanipalvelulle. Kyllähän sitä ihmiset julkisesti pussailevat ja se on sallittua, mutta kaikella on rajansa. Ei minua kiinnosta nähdä Kiinaa ja Venäjää nuolemassa julkisesti vaikka pidänkin kyseisestä parista. Itse asiassa minua kiinnostaa kyseisten maiden historiassa eniten juuri se niiden eroaminen, Sino-Soviet Split aka Kiinan ja Neuvostoliiton ideologinen välirikko. Tähän väliin sopisi myös mainita se, että itse pidän erityisesti sellaisista Hetaliaan liittyvistä asioista, joilla on oikeasti historiallista pohjaa - koko sarjan ideahan on historia, olkoonkin huumorimielessä. Kommunisti-Suomi voi mielestäni hyvin kuvastaa Suomen sisällissodan punaisia. Sen sijaan en ole kuullut, että Suomella olisi historiallista taustaa Hongkongin kanssa. Kyllä, olen nähnyt kyseisen parituksen. En toki itsekään ole kaikkitietävä historoitsija, mutta minun oli aivan pakko googlettaa Japanin ja Kreikan väleistä sen jälkeen, kun näin parin Hetaliassa.
Käytöksestä minulla ei ole sen enempää sanottavaa. Julkisilla paikoilla saa käyttää järkeä.

Ehkä menen nyt jatkamaan asuani, ettei tarvitse painua maan alle lauantaina muistellessani tätä tekstiä.

6 kommenttia:

  1. Mitä jos unohdettaisiin sivistynyt käytös ja alettaisiin mekin nuoleskella lauantaina toisiamme? Eiku --

    Tekipä mieleni kommentoida aiheeseen, vaikka olemmekin sitä melko monet kerrat yhdessä puineet. :D Ihan samaa mieltä olen vieläkin. En sinänsä tuomitse sitä, jos joku haluaa välttämättä hipelöidä kumppaniaan/kaveriaan/satunnaista kadunmiestä, sillä huvinsa kullakin, mutta en ymmärrä sitä, miksi jotkut ihmiset ottavat niin jumalattomat kiksit siitä, kun kaksi ihmistä suutelee - koska kyse on nimenomaan ihmisistä, eikä suinkaan niistä hahmoista, joita he esittävät. :B

    Ylipäätään cosplayerien fanittaminen on vähän hassua. Toki minäkin ihailen niitä ihmisiä, joilla on hienoja pukuja, mutta koetan kuitenkin muistaa, että he ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin minäkin - eikä heidän jalkojensa alla makaavaa maata ole ihan välttämätöntä palvoa.

    VastaaPoista
  2. ... '-'

    Jepjep. Varsinkin, kun livenä kuulee vielä yleensä kikattavan naisäänen ja näkee kaikenlaista hahmolle sopimatonta käytöstä ja ilmeitä. Söpöistä kuvista kyllä tykkään itse - et ole varmaan koskaan huomannut! - mutta ne ovat oma maailmansa. Niissäkään spontaaniset ylilyönnit eivät yleensä toimi.

    Ihailen pukuja ja kärsin alemmuuskompleksista, mutta hyvin harvoin kahden päivän päästä edes muistaa jonkun näkemänsä "Whoah!"-kuvan postaajan nimimerkkiä. Itse asiassa ne harvat muistamani eivät edes ole mitään kymmenen TB-pukua tehneitä... :D

    VastaaPoista
  3. Ei kai kukaan Hetalia-/Naruto/Kingdom Hearts -cossaajia siksi inhoa, että cosplaysuosio kertoo sarjan suosiosta ja että suosittuja sarjoja pitäisi inhota. Tai okei, varmaan sellaisiakin henkilöitä on :F - mutta:

    Itseäni nakertaa tässä "massacosplayssa" (ah tuo termi ;D) ehkä se, että ainakin omasta mielestäni on conissa kiva nähdä cosplayta mahdollisimman laajalta skaalalta. Ja sitten kun "kaikki" tekevät vain jotain yhtä sarjaa, se on pois muiden sarjojen cossaamiselta.

    Hetaliassa on tietysti se hyvä puoli Narutoon ja Kingdom Heartsiin verrattuna, että hahmojen asut ovat sentään erilaisia, eivätkä vain Akatsuki- tai Organisaatio XYZ -saunatakkeja.

    Toinen syy taas on se, että nimenomaan näiden suosittujen sarjojen pukuilijat ovat useimmiten niitä limanvaihtoleikkejä leikkiviä. Eivät tietenkään kaikki, mutta tarpeeksi usea, jotta Suurelle Yleisölle syntyy kuva, että "NOI ON NYT NIITÄ".

    Tuskin mikään cosplay - oli se sitten Naruto-, KH- tai Hetalia-cosplay - itsekseen cossaajansa idiootiksi muuttaa, mutta valitettavasti ryhmäpaine voi muuttaakin, varsinkin jos kyse on nuorista harrastajista.

    VastaaPoista
  4. Hyvä pointti kyllä tuo sarjamäärän supistuminen. Esimerkiksi Helsingin kirjamessuilla nyt ei muutenkaan kovin paljon puvuissa heilu ihmisiä, mutta viimeksi sen kourallisen (kisaajat poisluettuna) joukossa tuntui olevan lähinnä Hetaliaa, Hetaliaa ja vielä vähän Hetaliaa. Tuli jo sellainen fiilis, että mihin kaikki muut katosivat.

    Jep, se on mukavaa - pilvikaavut ja mustat takit alkaa tunnistaa jo harvinaisen kaukaa. Tosin nekään eivät tuntuisi niin tylsiltä, jos hahmovalikoimaa näkyisi enemmän. Siinä tosin tullaan siihen, ettei tällainen pätkä näyttäisi ehkä juuri siltä maailman uskottavimmalta Xaldinilta. :D Isät mukaan coneihin!

    Joukossa tyhmyys tiivistyy, niinhän se menee. Suureen joukkoon on helpompi soluttautua ja siellä on myös todennäköisemmin epämääräisyyksiä harrastavia.

    VastaaPoista
  5. Minä olen tälläinen vähän epämääräisempi ihminen. Voisin sanoa, että olen täydellinen Hetalialisti, ja kyllä, minä harrastan tuota fanipalvelujuttua.
    Mutta en ikinä, ikinä missään yleisellä paikalla. Missään conissa tai miitissä en voisi ruveta Venäjänä muita hiplaamaan, jos siinä on paljon vieraita ihmisiä ympärillä. Ikinä.

    Ja toinen on - minä en ole mikään 'ernu'. En ole koskaan ollut. Minä en ole koskaan fanittanut mitään animesarjaa, poislukien Hetalia, mutta se on niin huonosti piirretty, ettei sitä voi edes sarjaksi sanoa.
    Kyllä, minä rakastan sitä, mutta olen hyvinkin taiteellisesti tarkka. (Ja se manga... niitä uudesti piirrettyjä kohtia lukuunottamatta se piirrosjälki on ihan hirveää).
    En siis ole koskaan tuntenut vetoa mihinkään Death Noteen tai Narutoon.
    Piti vain sanoa, koska yleensä Hetalialistit otetaan ernupikkutyttöinä.
    Ja näinhän se ei todellakaan ole aina.

    Ja sitten nuo paritukset. Pidän kyllä Venäjästä, mutta tuo SuomiRuotsi... ei herranjumala.
    Suomi on ehkä huonosti tehdyin hahmo animehistoriassa. Suomi ei ole mikään alistuva, punasteleva ja vikisevä! Humonin, joka itse on muistaakseni tanskalainen, ymmärrys Pohjoismaista on kyllä huomattavasti parempi.

    Niin js muuten, jotkut ovat tehneet tätä 'tummempaa', historiallisesti korrektimpaa Hetaliaa. Enkä nyt puhu mistään GuroHetaliasta. Sodat on kuvattu kauheina asioida, sellaisina, kuin ne ovat.
    Ne ovat kauhua ja verta. Kuolemaa. Ja... heidän tekemistään 'tuotoksistaan' saa kyllä paljon paremmin historiasta tietää kuin nykyisestä animesarjasta. Juuri missään kohtaa ei koko animessa selitetty tarkasti vuosilukuja joihinkin historiallisiin tapahtumiin.
    Mangassa niin tehtiin, mutta silti.

    Jessus, puhuinpa paljon. No. Tahdoin vain sanoa ajatukseni selviksi.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi:

    Moinen kuulostaa järkevältä. Yleisillä ja/tai paljon kansoitetuilla paikoilla yleisten rajojen mukaan, ja muualla voi sitten säätää ne rajat itse.

    Suomi on. Kun näin Suomen ja Ruotsin Hetaliassa, ensimmäinen ajatukseni oli "Hetkinen, nuohan ovat luonteellisesti jotenkin väärin päin..." (No, vähän enemmän nähtyäni en kyllä kokenut Suomea enää sopivaksi Ruotsiksikaan.) Toki Suomella ja Ruotsilla on historiallisesti pitkä yhteinen taival, mutta sarja unohtaa kokonaan sen, että nykyisin tilanne on jotain aivan muuta. Ja kun pääaiheena on toinen maailmasota, olisin odottanut näkeväni Suomen ja Venäjän samoissa stripeissä. (Siitä on tosin jonkin aikaa, kun viimeksi päivitin Hetalia-lukemiseni, joten jos jotain on ilmaantunut en ole tietoinen siitä.)

    Hetalia itsessään ei kyllä tosiaan ole mikään historiankirja... Se on joissakin kohdissa tukenut historian opiskeluani, mutta yhtä lailla historiaa eteenpäin lukiessa on tullut "Ahaa, tämän takia Hetaliassa tapahtui niin ja näin!"-oivalluksia. Itse kuvittelisinkin sarjan olevan parhaimmillaan silloin, kun historiasta tietää jo valmiiksi jotain - asiat saavat enemmän sisältöä ja muistaa, etteivät sodat ole oikeasti olleet mikään hauska asia.

    Paljon puhuminen on sallittua, suorastaan suotavaa, sillä harrastan sitä itsekin ja se on mukavaa. o7

    VastaaPoista