26. kesäkuuta 2010

AZN

Kerrankin puvun ompeleminen on suorastaan mukavaa, kun deadline ei häämötä nurkan takana - sitä ei oikeastaan ole. Minulla on kuitenkin vakaa aikomus saada uusi puku Kiinalle valmiiksi kesän aikana, sillä kaupunkimme auringonkukkapellot alkavat hiljalleen kasvaa, mikä tarkoittaa suorastaan loistavaa kuvaustaustaa! (Kyllä, raahaan jälleen Voronan mukaan kuvauksiin.) Usein tuntuu siltä, ettei Suomesta - eikä varsinkaan näiltä koordinaateilta - löydy sopivia kuvauspaikkoja, mutta tuntuupa niitä löytyvän välillä etsimättäkin.

Hyvin keskeneräistä pukua ette valitettavasti pääse juuri nyt näkemään, sillä pakkasin jo kamerani eikä siinä oikeastaan ole vielä mitään nähtävääkään. Entä miksi pakkasin kamerani? Kyllä vain, huomenna on uusi yritys suunnata kohti Tokiota! Saatte varmasti luettavaksenne paljon tarpeetonta tekstiä, kun palaan Suomeen, vaikkei Japani olekaan synonyymi cosplaylle. Katsotaan, mitä kaikkea jännää sieltä löytyy.

Nyt hyppäämme kuitenkin Japanista mantereelle takaisin Kiinaan, sillä Kiinan puvun aloittaminen sai minut jälleen muistamaan erään kovin nätin taidekirjapuvun, johon törmäsin sattumalta joskus taannoin.


Shito Tachibana (Zombie-Loan)

Olen useampaan otteeseen harmitellut Shiton tylsää mustaa pukua, jonka ainoa ero mihin tahansa bisnesmieheen on kaulassa roikkuva risti. Musta puku innostaa harvoin ompelukoneen ääreen, vaikka hahmo itsessään kiinnostaisi. Olin siis hyvin tyytyväinen löytäessäni yllä olevan kuvan, sillä nyt voisin yhdistää kauniin puvun itseäni kiehtovaan hahmoon. Puku ei ole tärkeysjärjestyksessä ensimmäisten joukossa eikä se taatusti pukisi minua yhtä hyvin kuin Shitoa, muttakunseonniinnättiääh!

Kyseisen vaatekappaleen nimi on ilmeisesti changshan, jos Wikipediaa on uskominen. Naisten versio olisi cheongsam. En tiedä, onko niillä jotain muutakin eroa kuin käyttäjän sukupuoli. Myös työn alla oleva Kiinan puku olisi oletusteni mukaan siis changshan. Korjata saa, jos joku tietää paremmin.

Kun kerran Aasiaan päästiin, niin käydänpä saman tien vierailulla Intiassa ennen paluuta Suomeen.


Soma (Kuroshitsuji)

Soma on lellitty, rasittava ja täysin hyödytön ilman Agnia, mutta enkös minä mennyt tykästymään silti mokomaan intialaisprinssiin. Ilmeisesti pidän kyseisestä hahmotyypistä, sillä äskeisen kuvauksen kirjoittaminen toi mieleen kovasti Tales of the Abyssin pitkähiuksisen Luken... Soman puku/puvut toisi(vat) myös jotain uutta pukuiluuni, sillä en ole vielä maalannut ihoani tai muutenkaan tehnyt mitään juuri tuon tyyppistä pukua. Bonuksena se, että saisin olla ärsyttävä kakara koko päivän. Aivan kuin en normaalisti olisi.

Ennen kuin kukaan pääsee sanomaan mitään mustavalkoisesta kuvasta, voitte ihailla nopeasti googlettamaani animekuvaa.



:---D

2 kommenttia:

  1. Äsh, joku muukin on oikeasti ajatellut Soman tekemistä. 8'D Allekirjoittanut kun on ainakin kovasti yrittämässä vääntää kyseistä asua ensi vuodelle, coni on tosin kysymysmerkki. Innolla odotan kyllä jos tuon teet, on aina jännä katsoa millä tavoin joku toinen tekee samaa asua. :3

    Aasialaisvaikutteiset puvut ovat kyllä ihania~ Saavat aina tämän puvuntekijän aivot raksuttamaan, että missä välissä tuon ihanuuden pääsisi tekemään. *w*

    VastaaPoista
  2. Biitti:
    Itse en osaa sanoa, tuleeko pukua edes koskaan toteutettua, mutta mielessä pidetään. o/ Yritin vähän katsoa Tokiosta peruukkia, mutta a) näin niitä ehkä yhdessä kaupassa ja b) yhdestä semipitkästä kiharamallista ei ollut oikeaa väriä. :0

    Ovat~ *w*

    VastaaPoista