20. toukokuuta 2010

Kasvaa paine liian suureksi ja kaiken tämän keskellä tulen hulluksi

Päätin pistäytyä ilmoittamaan, että tämän blogin hiljaiselo ei johdu äkkikuolemasta tai ideoiden puutteesta. Se johtuu ennen kaikkea seuraavasta reseptistä ja sen aiheuttamasta motivaation puutteesta tehdä mitään ajatusta vaativaa ylimääräistä työtä.

Stressikeitto

Ainekset: kesätyöt, pääsykokeet, cosplay-asu, yo-juhlat

Kaiva aluksi esiin pääsykoekirjat, mielellään aikaisintaan noin 1½ kuukautta ennen itse kokeita. Kirjojen yhteispituuden tulisi olla vähintään 700 sivua. Lisää ne keittoon. Viikon hiljaisen porinan jälkeen voit lisätä kesätyöt (suositus: kuukauden kestävät kaupungin puutarhatyöt - sisältävät mm. roskien keräämistä ja trimmausta). Cosplay-asua voit lisätä hiljalleen omaan tahtiin - viivyttely ja virheet (joita et jaksa, viitsi tai ehdi korjata) tehostavat vaikutusta.

Kun keitto on porissut yhteensä noin viisi viikkoa, on aika lisätä soppaan ensimmäinen koe - se, johon luit 500-sivuisen kirjan - ja heti tämän jälkeen yo-juhlien siivousurakka. Lepääminen on tässä vaiheessa kiellettyä, joten noin kahden päivän kertauksen jälkeen on aika suunnata seuraavaan kokeeseen (jota varten lukemastasi kirjasta ymmärsit ehkä puolet). Palatessasi kotiin jostain satojen kilometrien päästä luulet, että kaikki on taas hyvin (paitsi ettet tule saamaan paikkaa yliopistosta). Kotiin päästyäsi löydät kuitenkin vierashuoneesta puolivalmiin puvun ja lopetat normaalin elämän jälleen kahdeksi päiväksi, jotta puku tulisi valmiiksi ja ehdit vielä nukkumaankin ennen sen päälle pukemista - ethän toki halua ajaa Lahteen liian vähäisten yöunien jälkeen. Aiheutat vielä kolarin!

-----

Itse puvusta voisin todeta, että se ei tosiaan ole edes puolivalmis, ja virheitä on jo havaittavissa. Sanat "korjaaminen" ja "koekappale" kuuluvat sanakirjaani hyvin rajoitetusti - useimmiten sen tähden, että aloitan liian myöhään. No, jos minä vaikka ensi kerralla mittaan saumavarat kunnolla ja harjoittelen, kun alan ompelemaan jotain, mitä en ole koskaan ommellut. Luultavasti en.

Puku myös valmistuu tällä hetkellä mentaliteetilla "jos tulee conivalmiiksi ajoissa, tulee conivalmiiksi ajoissa", sillä en jaksa alkaa ylityöllistämään itseäni tai tekemään asioita vielä huonommin kuin yleensä. Jos puku ei ole käyttämiskunnossa (hatusta olen jo luopunut Desuconia ajatellen, myöhemmin sitten), palloillen viikonlopun luultavasti Kiinana. Oikeastaan taidan palloilla toisen päivän joka tapauksessa Kiinana, koska idea hikisestä viikonlopusta kauluspaidassa ei houkuttele...

Nyt olen röyhkeä ja vietän loppuillan Hakuoukin, Kingdom Heartsin sekä teen parissa. Puoli kymmeneltä nukkumaan, sillä herätys on puoli viideltä. Kyllä työnteko on mukavaa!

P.S. Ei liity mitenkään aiheeseen, mutta jos ihmettelette otsikkoa.

4 kommenttia:

  1. Toisaalta kiva et joku muukin on ymmärtänyt pääsykoekirjoista noinkin paljon. Toisaalta se ei ole kivaa. Mä en tosin ole tehnyt ennakkotehtäviä enkä lukenut kirjojakaan. No, kato kyllä me jotain keksitään, jos ei kouluun pääse. Ensi kerralla sitten. 8)

    VastaaPoista
  2. Auts, tämmöistä tekstiä lukiessa tulee ihan hyvä fiilis siitä, että päätin käydä lukion neljässä vuodessa... Toisaalta vastaava stressihässäkkä on joka tapauksessa vuoden päästä edessä. Hm. Kumpi onkaan pienempi paha. 'D

    Mutta tsemppiä sinne ja toivottavasti saat kaikki hommat tehtyä. o/

    VastaaPoista
  3. Jostain syystä luin, että stressikeiton aineksiin kuuluu kesäkeitto. (Ja ilman tätä tietoa olisi maailma nyt paljon synkempi paikka.)

    Mutta jaksamista! Asuja tulee ja menee, eikä niistä tosiaan kannata hikeentyä ihan liiaksi, jos aika menee kaiken näennäisesti oleellisemman aka opiskelujen kanssa. :>

    VastaaPoista
  4. decorum:
    Jep, aina sitä jotain keksii. 8D/ Onhan mulla amisto varasuunnitelmana... jos saan sieltä paikan.

    Wepi:
    Niin, no... 'D Mutta nyt voit jo henkisesti valmistautua ja välttää tämän tilanteen! (Joo-o, minunkin piti lukea kunnolla kirjoituksiin, mutta...)
    Kiitos, hiljalleen tämä tästä etenee. o/

    Vorona:
    Jos siihen kuuluisi vielä kesäkeitto, olisin jo kuollut. Yh.
    Jepjep. Tämä ei edes ole kisaa, ryhmää tai paria varten, joten saan ihan rauhassa viivytellä ja jättää tekemättä jos tarvitsee! \o/ Mutta pääsin jo sentään pahimman, eli laskosten, yli. Tuli muuten aika epätasaisiset ja silleen. Hmmhmm.

    VastaaPoista