31. joulukuuta 2012

CosplayGaala eli muuttuvat suunnitelmat

Ketään ei varmaan ihmetytä, että CosplayGaala-merkintäni viimeistely pääsi venähtämään koska syyt, mutta sainpas valmiiksi oikean vuoden puolella!

Alkuperäinen suunnitelmani oli mennä Gaalan yksilökisaan Richardina, mutta sattuneesta syystä heitin hanskat tiskiin noin kuukausi ennen kisaa ja istahdin lattialle murjottamaan. Aioin peruuttaa ilmoittautumiseni, mutta pieni ääni pääni sisällä ei ollut tyytyväinen tähän ratkaisuun. Keksin toisen puvun, jonka olisin voinut toteuttaa Gaalaan mennessä tai sitten en, mutta puhuessani niin ikään yksilökisaan ilmoittautuneen Aselean kanssa päätimme vaihtaa kisakategoriamme ryhmäkisaan. Näin ollen vältyimme kumpikin mahdolliselta kisaa edeltävältä ompelukiireeltä, sillä kisaan lähtivät jo Desuconissa ja Traconissa nähdyt Vincent ja Gilbert. Oman pukuni kohdalla uudistukset rajoittuivat uuden ristin tekemiseen. Sanotaanko, että minun olisi ehkä heti kannattanut vääntää kyseinen risti softiksesta, eikä päällystää pahvia kankaalla nauhoihin täydellisesti sopivan värisävyn toivossa. Tuli ehkä huomattavasti sirompi.

Gaalan valmistelut jäivät siis lähinnä esityksen puolelle. Olen tottunut suunnittelemaan ja harjoittelemaan esityksiä jo paria-kolmea kuukautta ennen tapahtumaa, joten kuukausi tuntui melko lyhyeltä ajalta. Mutta eihän siinä mitään, ideoimme esityksen heti tilaisuuden tullen ja harjoituksia vedettiin mahdollisimman monena päivänä. "Treenausajasta" suurin osa meni tapansa mukaisesti esimerkiksi aiheen vierestä jutteluun, mutta kyllä me ihan oikeasti harjoiteltiinkin!

Kuvaaja: Kyuu Eturautti
Sunnuntaiaamuna minua jännitti suorastaan ihmeellisen vähän. Yleensä olen kisa-aamuisin vähintäänkin melko hermostunut, mutta nyt suurin osa päivästä meni suhteellisen helposti. Tuomarointi oli erittäin mukava eikä ohjelmaa katsoessa ehtinyt suuremmin pohtia tulevaa ryhmäkisaa. Suurempi hajotus alkoi vasta, kun siirryimme ennen ryhmäkisaa salin etuosaan odottelemaan, ja ryhmäkisan muita esityksiä seuratessa oli jo spagettifiilistä raajoissa. Onnistuin silti nousemaan lavalla seisomaan kaatumatta, jee! Tapani mukaan tärisin suunnilleen koko ajan lavalla ollessani, mutta yritin kovasti olla välittämättä siitä. Milläköhän tärinää saisi helpotettua? Tuntuu vähän ikävältä yrittää esim. seistä paikoillaan tai osoittaa aseella, kun tuntee, että jalat ja/tai kädet vispaavat. ":D"

Kaikkiaan kisojen seuraaminen oli viihdyttävää. Sijoituksille astihan emme itse yltäneet, mutta olimme kieltämättä jo ennen kisaa pelänneet, että esityksemme juoni voi jäädä epäselväksi (erityisesti sarjaa tuntemattomille), ja tämä vaikuttaisikin olleen suurin ongelmamme. Ehkä ensi kerralla paremmin näiltä osin! Suurin haaste esityksessä itselleni ei kuitenkaan ollut juoni, vaan ilmeet. Kirosin ehkä ihan vain muutamaan kertaan treenaamisen aikana, että minun pitäisi cospata vähemmän hymyileviä/ilmeikkäitä hahmoja, mutta Vincentin vuoksi yritin kovasti oppia. Toivon mukaan siis ilmeeni edes värähti lavalla ollessani, eikä esityksen juoni jäänyt aivan pimentoon! Palautetta esityksestä otetaan vastaan, jos vaikka joku siitä vielä jotain muistaa.

Gaalan aiheuttamaan tuomarointikeskusteluun voisin todeta seuraavaa: kaikkien kisaajien pisteitä/perusteluja on mielestäni turha tuoda julki, koska tämä tuskin saisi yleisöä yksimielisyyteen tuomarien kanssa, mutta tarkemmat sijoitusten perustelut ja mahdolliset sijoittuneiden pisteet voisivat olla mielenkiintoista kuultavaa. Kannattaa myös aina muistaa, että tuomaritkin ovat ihmisiä, ja jopa objektiivisuuteen pyrkivät ihmiset voivat tehdä erilaisia valintoja.

Siinä Gaalasta tällä kertaa! Seuraavana olisi vuorossa Desucon Frostbite, jossa allekirjoittanut pitää Aselean kanssa luennon Pandora Heartsin symboliikasta. Tarkoituksena olisi myös pukeutua aiheeseen sopivasti, eli luennoimassa nähdään toivottavasti Jack Vessalius sekä Oswald Glen Glenwald Baskerville. Kyseiset puvut tullaan myös toivottavasti näkemään kisalavalla vielä ensi vuonna. Frostin lauantain puku on vielä hieman auki. Todennäköisesti se tulee olemaan Vincentin nykyinen mangapuku, mutta jos oikein tuotteliaaksi ryhdyn, saatan jopa tähdätä Wingulliin.

Ei, ei Pokémon, vaan Tales of Xillia.